Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalta ohjeita hallitukselle

Keskiviikko 31.12.2014

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax on listannut hallituksen pahimmat virheet. Braxin kunniaksi on todettava, että hän myöntää myös oman puolueensa eli vihreiden olleen toteuttamassa huonoja päätöksiä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014123118965174_uu.shtml

Braxin listaamista ongelmista kenties suurin on ollut hallituksen kyvyttömyys tehdä vaikutusarvioita kauaskantoisista ratkaisuista, kuten sote- ja kuntauudistuksista. Suuria muutoksia on runnottu väkisin eteenpäin jopa perustuslaillisista ongelmista piittaamatta. Lisäksi monet tiedotustilaisuuksissa juhlitut "säästöt" on jätetty lopulta kokonaan tekemättä.

Olennainen syy hallituksen velttouteen ja Suomen romahdukseen on tainnut olla Jyrki Kataisen komissaaripaikan tavoittelu, kuten Olli Ainola blogissaan osuvasti kirjoittaa. Kun Kataisen ainoana tavoitteena näyttää olleen pitää hallitus pystyssä kolme vuotta, on jälkikin valitettavasti ollut sen mukaista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014123118963919_uu.shtml

Avainsanat: hallitus, sote

Kreikka aikoo jälleen jättää vastuunsa muiden hoidettavaksi

Tiistai 30.12.2014

Kreikkalaiset pelaavat jälleen kovaa peliä muiden euromaiden kustannuksella. Gallupien ennakkosuosikki, vasemmistopuolue Syriza vaatii jälleen leikkauksia Kreikan lainoihin, mikäli voittaa alkuvuonna järjestettävät ennenaikaiset parlamenttivaalit. Röyhkeydellä ei näytä olevan mitään rajaa, lupaahan sama puolue korottaa myös Kreikan julkisen sektorin palkkoja.

Suomen Kreikka-vastuut ovat nousseet jo yli seitsemään miljardiin euroon, ja summa voi nousta edelleen. Tästähän Timo Soini ja Perussuomalaiset varoittivat jo neljä vuotta sitten, mutta valitettavasti liian harva uskoi.

Kreikka ei näytä ottavan opikseen ennen kuin se erotetaan eurojärjestelmästä. Onhan kyseessä maa, joka on ollut maksukyvytön puolet itsenäisyytensä ajasta, eikä parannusta ole luvassa niin kauan kuin maa pystyy pumppaamaan lisärahaa käsittämättömän sinisilmäisiltä euromailta.

http://yle.fi/.../suomen_kreikka-vastuut_yli.../7712867

Avainsanat: Kreikka, eurokriisi

Sote-uudistuksessa tarvitaan aikalisä kustannusten kartoittamiseksi

Maanantai 29.12.2014

Poliittisin perustein pakolla maaliin runnottava sote-uudistus uhkaa nostaa perusterveydenhuoltonsa hyvin järjestäneiden kuntien veroasteita useilla prosenttiyksiköillä. Pirkanmaalla häviäjiä olisivat alustavien laskelmien mukaan erityisesti Tampereen kehyskunnat. Tehottomuudesta siis palkitaan ja tehokkuudesta rangaistaan, vaikka kannustimien pitäisi toimia juuri päinvastoin.

Kuntalaisten mahdollisuudet vaikuttaa asioihinsa kaventuisivat uudistuksen myötä merkittävästi. Sairaanhoitopiireissä pienten kuntien vaikutusmahdollisuudet ovat liki olemattomat. Onkin todennäköistä, että kaavailtu sote-uudistus johtaa vain uuden hallintohimmelin syntyyn.

Jatkossa sairauksien ennaltaehkäisyyn ei ole riittävästi kannusteita, koska kustannukset jakautuvat liian laajalle. Tämä tarkoittaa sitä, että sairaudet tulevat todennäköisesti lisääntymään ja sairaanhoidon kokonaiskustannukset kasvamaan.

Sote-uudistus näyttääkin lähinnä pieleen menneen kuntauudistuksen kakkosvaiheelta. Nyt olisi syytä ottaa kunnon aikalisä ja tarkastella perusteellisesti, mitkä ovat uudistuksen todelliset edut ja haitat.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014122418938530_uu.shtml

Avainsanat: hallitus, sote, julkinen talous

Vapaaehtoinen kielivalinta kansalaisten vankka tahto

Maanantai 22.12.2014

Ylivoimainen enemmistö suomalaisista on uunituoreen tutkimuksen mukaan valmis luopumaan ruotsin kielen pakollisuudesta opinnoissa. Samankaltaisia lukemia on saatu aiemmin vastaavissa mittauksissa. Toisaalta valtaosa kyselyyn vastanneista kertoi suhtautuvansa ruotsin kieleen myönteisesti. Kyse on siis halusta lisätä valinnanvapautta, ei ruotsin kielen inhoamisesta.

Tulokset onkin ymmärrettävä siten, että kansalaiset tahtovat ruotsin samalle viivalle muiden kielten ja kaikkien oppiaineiden kanssa. Onhan ruotsin kieli tällä hetkellä ainoa aine, jota on opiskeltava myös yliopistoissa ja korkeakouluissa.

Eduskunnan on lopultakin huomioitava kansan vaatimus pakkoruotsin poistamisesta. Todennäköisesti vapaaehtoisuus parantaisi ruotsia opiskelevien motivaatiota ja lisäisi kieltenopiskelun suosiota yleisesti.

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kaksikielisyydelle_kylla_pakkoruotsille_ei/7702930

Avainsanat: vapaa kielivalinta, pakkoruotsi