Maahanmuuton ongelmat eivät katoa toiveajattelulla

Torstai 24.3.2016


Vihreiden Jaakko Mustakallio arvelee suomalaisten maahanmuuttajia kohtaan tunteman epäluulon johtuvan muun muassa verkon törkylehtien keksimistä tarinoista ja hallituksen irtopisteiden keruusta. Myös rasismia edistävät järjestöt ja lisääntynyt katupartiotoiminta saavat laajaa huomiota Mustakallion kirjoituksessa.

Uutisoinnin on luonnollisesti oltava mahdollisimman asiallista ja puolueetonta. Mediakentän monipuolistuminen ja internetin laaja uutistarjonta antavat kuitenkin kansalaisille yhä paremman mahdollisuuden tarkistaa tietonsa useista eri lähteistä. Se on huomattava parannus aikakauteen, jolloin tietoa saatiin vain Yleisradion uutislähetyksistä ja Helsingin Sanomista.

Kansalaisten lisääntyneen maahanmuuttokriittisyyden merkittävin syy lienee arkitodellisuuden ja toiveajattelun välinen kuilu, ei rasismin räjähdysmäinen kasvu. Kriminologian ja oikeuspoliittisen instituutin tekemän tutkimuksen mukaan tiettyjen kansallisuuksien alttius tehdä rikoksia on moninkertainen suomalaisiin verrattuna. Myös maahanmuuton taloudelliset realiteetit on otettava huomioon, ja lainsäädäntötyö vetovoimatekijöiden karsimiseksi onkin parhaillaan käynnissä.

Mustakallio esittää että hallituksen tulisi hälventää pelkoja kouluttamalla maahanmuuttajia opettajiksi, sairaanhoitajiksi ja poliiseiksi. Positiivisen syrjinnän lisääminen Mustakallion ehdottamalla tavalla kuitenkin vain syventäisi jakolinjoja kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien välillä. Kaikkia opiskelu- tai työpaikanhakijoita tulee kohdella tasaveroisesti heidän taustastaan riippumatta. Näiden yhteiskunnan pelisääntöjen noudattaminen on suomalaisille tärkeää jatkossakin.

http://www.tamperelainen.fi/artikkeli/374584-jaakko-mustakallio-stoppi-katupartioille-ja-mamu-poliiseilla-pelot-pois

Avainsanat: maahanmuuttopolitiikka