Maahanmuuttopolitiikan onnistuminen määrittää Suomen suunnan

Torstai 19.5.2016 klo 18.24


Pidin puheenvuoron keskiviikkoisessa välikysymyskeskustelussa Suomen suunnasta. Puheenvuoroni loppupuolella esitin näkemykseni onnistuneen maahanmuuttopolitiikan merkityksestä kansakunnan tulevaisuudelle:

"Arvoisa puhemies! Tässä välikysymyskeskustelussa Suomen suunnasta on sivuttu varsin monia tärkeitä aiheita, mutta viime syksynä todella pahaksi äityneen ja jopa hallitsemattoman maahanmuuttokriisin jälkihoito, ja tietysti myös se riittävä varautuminen vastaavan tilanteen uusiutumiseen ja välttämiseen, tulee kuitenkin itse asiassa määrittämään koko Suomen suunnan pitkällä tähtäimellä. Haaste on erittäin vaikea sekä taloudellisesti että kulttuurisesti, ja mikäli pahimmat uhkakuvat toteutuvat, on nykyisen hallituksen leikkauslista vain pelkkää alkusoittoa. Hallituksen tuleekin olla erittäin tarkka sen suhteen, mikä on maahanmuuttoon liittyvä kansallinen kestokykymme. Sitä silmällä pitäen hallituksen on toteutettava mahdollisimman ripeästi maahanmuutto- ja turvapaikkapoliittiset ohjelmalinjauksensa. Joitakin maahanmuuttopoliittisia tiukennuksia on jo tehty, mutta tahtia on yhä varaa, ja myös syytä, kiristää.

Arvoisa puhemies! Useassa Euroopan maassa harjoitettu yltiöliberaali maahanmuuttopolitiikka on osoittautunut epäonnistuneeksi. Edustaja Huhtasaari nosti äsken valitettavaksi esimerkiksi Ruotsin, mikä lienee myös lähin vertailumaamme. Ellei Suomen suuntaa pystytä tältä osin muuttamaan ajoissa, tulee muutos ravistelemaan myös meillä länsimaisia arvoja, kuten yksilönvapautta, demokratiaa ja sananvapautta. Siksi on erittäin tärkeää, että keskustelua maahanmuutosta ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä voidaan käydä avoimesti myös täällä eduskunnassa."

Koko puheenvuoroni löytyy tämän linkin takaa:

Avainsanat: maahanmuuttopolitiikka, eduskuntatyö