TIEDOTE: Suomalaisten on voitava liikkua ilman pelkoa omassa maassaanPerjantai 15.9.2017 klo 19:05 TIEDOTE
15.9.2017
Julkaisuvapaa
Kansanedustaja Sami Savio: Suomalaisten on voitava liikkua ilman pelkoa omassa maassaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio vaatii hallitukselta tosiasioiden tunnustamista ja suunnanmuutosta kansalaisten turvallisuuden kohentamiseksi. Savio viittaa pääesikunnan tällä viikolla antamaan ohjeistukseen, jonka mukaan varusmiehiä suositellaan välttämään yksin pimeässä liikkumista sotilasasussa.
Hallituksen on Savion mukaan ryhdyttävä ripeisiin toimenpiteisiin turvallisuusuhkien ehkäisemiseksi.
- Perussuomalaisten eduskuntaryhmä jätti 8.9. aloitteen, jossa vaaditaan ajankohtaiskeskustelua Suomen sisäisestä turvallisuudesta. On päivänselvää, ettei hallitus voi enää ummistaa silmiään tosiasioilta, toteaa Savio.
Savio arvelee Suomen turvallisuustilanteen olevan erittäin heikko ja huolestuttava, jos jopa varusmiesten on varottava julkisilla paikoilla liikkumista. Suomessa on totuttu siihen, että miehet, naiset ja lapset voivat tuntea olonsa turvalliseksi myös muualla kuin kotonaan. - Pääministeri Sipilä ja sisäministeri Risikko, tärkein tehtävänne on huolehtia suomalaisten turvallisuudesta. Ellette pysty siihen, pyytäkää eroa, vaatii Savio. Lisätiedot: Sami Savio 045 2608 308 |
Avainsanat: turvallisuus, hallitus, eduskunta |