Kohti todellista kielivapautta

Perjantai 29.9.2017 klo 15.17


Puolustin 26.9. suomalaisten oikeuksia kielivapauteen mm. seuraavassa eduskunnassa pitämässäni puheenvuorossa:

Arvoisa puhemies! Hallitus on tuonut eduskuntaan esityksen kielikokeilusta, jonka piiriin oppilaitoksilla ympäri Suomen on jatkossa mahdollisuus hakeutua.
Perussuomalaisten näkemyksen mukaan kielikokeilu on erittäin tarpeellinen ja tuottaa toivottavasti sellaista uutta tietoa, joka hieman myöhemmin johtaa todelliseen kielten opiskelun valinnanvapauteen. Lienee kuitenkin vielä parasta todeta tässäkin yhteydessä se tosiseikka, ettei meillä perussuomalaisilla ole mitään ruotsin kieltä vastaan mutta että toivomme kuitenkin kielten opintoihin lisää vapaavalintaisuutta.

Tässä hallituksen esityksessä on paljon hyviä puolia. Mutta valitettavasti kokeiluun voivat osallistua vain ne viidennen ja kuudennen luokan oppilaat, jotka eivät ole vielä aiemmin ennen kokeilun alkua ehtineet aloittaa toisen kotimaisen kielen opintoja. Lisäksi kokeilun kohdejoukko on rajattu enintään 2 200 oppilaaseen. Tästä kokeilusta saatavien tietojen ja näkemyksen tarkentamiseksi olisikin ollut suotavaa, että kokeilun kohderyhmä olisi ollut selvästi nyt ehdotettua laajempi. Pääasia kuitenkin on, että perussuomalaisten vaatimuksesta hallitusohjelmaan kirjattu kielikokeilu lopulta toteutetaan nyt vaalikauden lähestyessä loppuaan.

Arvoisa puhemies! Kielikokeilun tuottamista eduista olisi erittäin tärkeää saada mahdollisimman laaja-alainen kuva ympäri Suomen. Esimerkiksi Itä-Suomessa venäjän kieli saattaisi olla hyvin suosittu valinnan kohde, kun taas Sisä-Suomessa ja lännempänä esimerkiksi kiinan ja espanjan kaltaiset maailmankielet voisivat saada nykyistä laajemman jalansijan. Joissakin yhteyksissä on pelätty ja myös julkisuudessa esitetty, että kielikokeilu tai myöhemmin sitä seuraava vapaa kielivalinta heikentäisivät mahdollisuuksia monipuolisen kielitaidon hankkimiseen.

Mielestämme tämä pelko on aiheeton, sillä kielikokeiluun osallistujia ei vapauteta kielten opiskelusta sinällään. Ainoastaan tarjotaan mahdollisuus valita haluamiaan kieliä, ja myös mahdollisuus virkamiesruotsin suorittamiseen säilyy tarvittaessa. Monipuolisuus lienee kaikkien etu, sekä oppilaiden että hieman myöhemmin myös elinkeinoelämän, kun nämä oppilaat valmistuvat oppilaitoksista ja pääsevät työelämään.

Kaikkien oppilaiden ei myöskään tarvitse välttämättä opiskella samoja kieliä. On tosiasia, että jokaisella on vain äärellinen määrä tunteja käytettävissään. Siinä mielessä olisikin hyvä, että he voisivat motivaationsa perusteella opiskella niitä kieliä, joihin ovat parhaiten motivoituneita. Edelleen laajentuessaan kielten opiskelun valinnanvapaus toisi yhä useampia kansainvälisten kielten osaajia työelämään ja tarjoaisi erinomaisia jatko-opinto‑ ja työmahdollisuuksia sekä koti- että ulkomailla ja myös tosiaan kohentaisi opiskelumotivaatiota merkittävästi monen opiskelijan osalta.

Arvoisa puhemies! Viime syksynä muun muassa Suomen Lukiolaisten Liitto esitti kannanotossaan kielikokeilun laajentamista lukioihin, jotta selviäisi vapaan kielivalinnan mahdollinen positiivinen vaikutus esimerkiksi ylioppilaskokeissa kirjoitettavien kielten määrään. Erityisesti vientimarkkinoiden kiristyvässä kilpailussa vapaan kielivalinnan mukanaan tuoma monipuolisuusetu kannattaisikin ehdottomasti hyödyntää.
Totean vielä, että kielikokeilun tulee tuottaa mahdollisimman laaja-alainen, monipuolinen ja kattava kuva koululaisten ja opiskelijoiden kieltenopiskelutarpeesta koko maan alueella. Perussuomalaiset ovatkin jo aiemmin tänään ja viime vuonna tehneet kokeiluun osallistumiseen tähtääviä valtuustoaloitteita monessa Suomen kunnassa, ja ne odottavat tämän lain voimaantuloa.

Arvoisa puhemies! Aivan lopuksi: Åbo Akademin tutkimuksen mukaan noin kolme neljäsosaa Suomen kansalaisista haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista. Yli 60 prosenttia kansalaisista myös kokee, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia. Suuri osa kansalaisista on täten perussuomalaisten kanssa samalla kannalla kielikysymyksessä ja haluaisi eroon pakollisesta kouluruotsista. Toivonkin, että tämä nyt käyntiin lähtevä kielikokeilu saa tulevaisuudessa jatkoa todellisen kielivapauden merkeissä.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_93+2017+8+2+2.aspx

Avainsanat: vapaa kielivalinta, pakkoruotsi, hallitusohjelma