Näkemyksiäni hallituksen laatimasta julkisen talouden suunnitelmasta

Tiistai 26.6.2018 klo 22.55

Eduskunnassa käsiteltiin eilen (25.6.) julkisen talouden suunnitelmaa seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Pitämässäni puheessa nostin esille näkökulmia liittyen työllisyyteen ja yrittäjyyteen, sote-uudistukseen, maahanmuuttoon ja EU-päätöksentekoon (video katsottavissa oheisesta linkistä):

https://www.youtube.com/watch?v=vxiHuHapMpU

"Arvoisa puhemies! Maailmantalouden hyvän kehityksen myötä Suomen työllisyyskehitys on ollut myönteinen, mutta valitettavasti työttömyys on Suomessa edelleen aivan liian korkealla tasolla ja moni työssä käyväkin kansalainen joutuu kamppailemaan pätkätyön, pienen palkan ja korkeiden elinkustannusten kanssa. Tilanne vaatii korjausta, ja perussuomalaiset ovat esittäneet lukuisia kehitysehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Olemme muun muassa vaatineet tuloverotuksen asteittaista keventämistä, byrokratian purkamista sekä asumisen ja liikkumisen halpuuttamista, jolloin työnteosta ja yrittämisestä tulisi tässä korkeiden elinkustannusten maassa huomattavasti nykyistä kannattavampaa.

Arvoisa puhemies! Sitä vastoin ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta ei ole mitään tarvetta luopua, vaikka sitä on erityisesti kokoomuksen suunnalta jälleen tänään väläyteltykin. Muistin virkistykseksi lienee syytä todeta, että esimerkiksi erityisasiantuntijat on jo nyt vapautettu saatavuusharkinnasta. Suomalaisten työttömien lisäkouluttaminen työvoimapulasta kärsiville aloille on järkevä ratkaisu kohtaanto-ongelmaan.

Arvoisa puhemies! Tämän päivän eduskuntakeskustelussa on nostettu esille käsite elefantista huoneessa, ja sillä on viitattu ennen kaikkea sote-uudistukseen, jonka todellisia vaikutuksia hoidon laatuun, kustannusvaikutuksista tai säästöistä puhumattakaan eivät asiantuntijat ole pystyneet realistisesti arvioimaan. Tämä kaikki on heijastunut myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja mikseipä perustuslakivaliokunnankin pitkittyneinä käsittelyaikoina, eikä uudistuksen sisältö kiisteltyine valinnanvapausmalleineen ole lähelläkään valmista, vaikka vaalikausi lähestyy jo loppuaan. Alkuperäinen 3 miljardin euron säästötavoite on vauhtisokeudessa unohtunut jo aikoja sitten. Muun muassa palkkaharmonisointi ja hallituksen haikailemat valinnanvapauspilotit aiheuttaisivat ja aiheuttavat, mikäli uudistus toteutuu, satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset. Hoitoketjut pilkkovan valinnanvapausmallin kustannukset maksatettaneen selvästi nykyistä korkeampina asiakasmaksuina, joiden suuruudesta hallitus on ollut varsin haluton esittämään juuri minkäänlaista arviota. Kovin paljon on siis vielä tehtävänä, ennen kuin kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut saadaan toteutettua kohtuullisin kustannuksin.

Arvoisa puhemies! Toinen kaikille näkyvissä oleva norsu lasivitriinissä on hallitsematon maahanmuutto siihen liittyvine lisäkustannuksineen. Perussuomalaiset näyttävät olevan ainoa eduskuntapuolue, joka kantaa tästä asiasta todellista huolta. Tilannetta ei ole parantanut hallitusohjelmaan kirjattu ja hallituksen viime joulukuussa julkaisema ennakko-odotuksista huolimatta varsin köykäinen selvitys maahanmuuton kokonaiskustannuksista. Tähän selvitykseen oli sisällytetty vain murto-osa maahanmuutosta aiheutuvista menoista. Osin tämä luonnollisesti johtuu kustannusarvioiden tekemisen vaikeudesta, mutta silti paljon parempaan olisi pitänyt tähdätä ja myös päästä.

Selvitykseen kootut luvut olisi voitu pääosin katsoa suoraan valtion talousarviosta, ja niin tehtiinkin, mutta paljon jäi puuttumaan. Sitä vastoin erinäiset välilliset kustannukset, joita esimerkiksi monien oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden keskimääräistä selvästi matalammasta koulutustasosta aina luku- ja kirjoitustaidottomuudesta lähtien väistämättä aiheutuu, loistivat hallituksen selvityksestä poissaolollaan. Osaamisvaatimusten koko ajan lisääntyessä kustannusten voi pitkällä tähtäimellä arvioida vain kasvavan, mutta ellei eduskunnalla ole käytössään realistisia arvioita edes maahanmuutosta tällä hetkellä aiheutuvista kustannuksista, on niitä lähes mahdotonta hahmottaa varsinkaan pitkällä tähtäimellä.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset ovat vaatineet hallitukselta useaan otteeseen huomattavasti nykyistä jämerämpiä otteita maahanmuuttopolitiikan järkevöittämiseksi. Valitettavasti hallitus ei ymmärtänyt tarttua antamiimme neuvoihin edes vaalikauden ensimmäisellä puoliskolla. Nyt kun EU-maat käyvät neuvotteluja turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta sekä Euroopan unionin sisällä että sen ulkopuolella, ei Suomi saa olla yhtään sinisilmäinen. Kansallisen etumme varmistaminen on ehdottomasti maamme hallituksen ensisijainen tehtävä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen neuvottelutaktiikassa EU-pöydissä on kuitenkin runsaasti parantamisen varaa. Tämä on näkynyt muun muassa keskustelussa, jota on käyty EU:n tulevan rahoituskehyksen tiimoilta. Valtiovarainministeri on jo todennut julkisesti, että Suomi tulee tarvittaessa antamaan periksi jäsenmaksujen bruttokansantulo-osuuden kasvattamisessa. Tätä ei tosiaankaan voida pitää järin tiukkana linjana, varsinkin kun neuvottelutaktiikka on jo hyvissä ajoin etukäteen vuodettu julkisuuteen. Tällä menolla Suomi tulee jälleen kerran saamaan maksajan roolin. Se ei olisi todellakaan ensimmäinen kerta historiassa. Vaikka Suomen hallituksella näyttää olevan niin sanotusti hinkua päästä EU:n päättäviin ytimiin, ei sitä saa maksattaa kansalaisilla."

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_72+2018+3+137+137.aspx

Avainsanat: eduskuntatyö, julkinen talous, maahanmuutto, EU, työllisyys, sote

TIEDOTE: PS-kansanedustajat: Työn perässä muuttavat vapautettava asuntokaupan varainsiirtoverosta

Tiistai 26.6.2018 klo 15.00

TIEDOTE 26.6.2018

Julkaisuvapaa

PS-kansanedustajat: Työn perässä muuttavat vapautettava asuntokaupan varainsiirtoverosta

Perussuomalaiset kansanedustajat Sami Savio, Toimi Kankaanniemi ja Ville Vähämäki ovat tehneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on vapauttaa työpaikan perässä oman työssäkäyntialueensa ulkopuolelle muuttavat henkilöt asuntokaupan yhteydessä maksettavasta varainsiirtoverosta.

- Asumisen ja liikkumisen kalleus vaikeuttavat työllistymistä uudella paikkakunnalla. Vuokra-asuntojen heikon saatavuuden lisäksi ostajan asuntokaupassa maksama varainsiirtovero hankaloittaa entisestään työn perässä muuttamista, Savio arvioi.

Kansanedustajat haluaisivat vapauttaa henkilön varainsiirtoveron maksamisesta esimerkiksi silloin, kun tämä ostaa asunnon uudelta työssäkäyntialueelta toistaiseksi voimassa olevan tai vähintään puoli vuotta kestävän määräaikaisen työsopimuksen saadessaan. Varainsiirtoveron määrä on nykyään 2-4 % asunnon velattomasta kauppahinnasta, ellei kyseessä ole ensiasunnon ostaja.

- Erityisesti kasvukeskuksiin työn perässä muutettaessa varainsiirtoverosta vapauttaminen voisi tarkoittaa useiden tuhansien eurojen helpotusta asunnon uuden työpaikkansa lähistöltä ostavalle työntekijälle. Tämä olisi merkittävä kädenojennus ahkeralle työnhakijalle, Kankaanniemi toteaa.

Suomen talouden käännyttyä lopulta nousuun syntyy uusia työpaikkoja varsinkin kasvukeskuksiin ja niiden läheisyyteen. Kansanedustajien näkemyksen mukaan asumiskulujen alentaminen parantaisi kannustetta etsiä ja vastaanottaa pienipalkkaistakin työtä.

- Toimenpidealoite on jatkumoa perussuomalaisten eduskuntaryhmän tekemille avauksille asumisen halpuuttamiseksi. Varainsiirtoverotulomenetysten vastapainona esittämämme muutos edistäisi merkittävällä tavalla työvoiman liikkuvuutta vähentäen samalla työttömyyttä ja kasvattaen valtion tuloverokertymää, Vähämäki perustelee.

Lisätietoja:

Sami Savio, 09 432 3149
Toimi Kankaanniemi, 09 432 3054
Ville Vähämäki, 09 432 3195

Avainsanat: tiedote, asuminen, työllisyys, eduskuntatyö

Saatavuusharkinnasta ja yleissitovuudesta luopuminen olisi tuhoisa yhdistelmä

Keskiviikko 20.6.2018 klo 21.39

Kirjoitukseni ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan välttämättömyydestä julkaistiin tänään (20.6.) Ylöjärven Uutisissa:

Saatavuusharkinnasta ja yleissitovuudesta luopuminen olisi tuhoisa yhdistelmä

Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan lopettamiseen tähtäävän lakialoitteen tehnyt kansanedustaja Anna Kontula (vas.) arvosteli (YU 13.6.) kaupunginvaltuutettu Henrik Pajusen (ps.) näkemystä, jonka mukaan lakialoite johtaisi toteutuessaan halpatyömarkkinoihin. Kontulan mukaan saatavuusharkintaan liittyvä alasidonnainen työlupa tekee väärinkäytöstapauksissa työsuhteen lopettamisesta tai vaihtamisesta ulkomaiselle työntekijälle vaikeaa.

Kontulan havaitsemasta työehtojen polkemisen aiheuttamasta kilpailuvääristymästä kärsivät työntekijöiden lisäksi rehelliset työnantajat. Saatavuusharkinnan poistamisen ja työehtojen noudattamisen kehnon valvonnan myötä tilanne kuitenkin pahenisi entisestään. Saatavuusharkinnan purkamista paljon järkevämpi ratkaisu on työehtojen tarkka valvonta yrityksissä, joissa ulkomaisen työvoiman osuus on suuri.

Vedotessaan Ruotsin esimerkkiin Kontula unohtaa mainita, että kyseessä on ainoa saatavuusharkinnasta luopunut EU-maa. Siellä ulkomaista työvoimaa on virrannut pääosin korkeasta työttömyydestä jo ennestään kärsineille aloille. Lisäksi suuri osa tulijoista on hakenut turvapaikkaa Ruotsista. Suomikaan tuskin välttyisi tältä epätoivottavalta kehityskululta.

Kontulan aloite on saanut tukea erityisesti molempien hallituspuolueiden riveistä. Varsinkin kokoomuksen pitkän tähtäimen suunnitelmiin kuuluu myös työehtosopimusten yleissitovuuden murtaminen. Sitä Kontulakaan tuskin tavoittelee, vaikka tukee osaa kokoomuksen aikeista ilmeisen tahtomattaan.

Porvaripuolueiden hurratessa Kontulan lakialoitteelle on ammattiyhdistysliikkeen riveistä kuulunut huomattavasti kriittisempää palautetta. Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas on tyrmännyt aloitteen kovaäänisesti ja arvioi valtavan rakentajien työläisarmeijan vyöryvän Suomeen sen toteutuessa. Suokkaan mukaan jo reilun parinkymmenen tuhannen työntekijän saapuminen kehitysmaista syrjäyttäisi suomalaiset rakennustyömailta käytännössä kokonaan. Samankaltainen synkkä tulevaisuus olisi mitä todennäköisemmin edessä monilla muillakin aloilla.

Saatavuusharkinnan ja yleissitovuuden romuttamisen seurauksena kymmenet tuhannet työsopimus- ja työehtosopimuslainsäädäntöämme tuntemattomat, pahimmillaan jopa luku- ja kirjoitustaidottomat henkilöt ryhtyisivät kilpailemaan työpaikoista suomalaisten työntekijöiden ja työttömien kanssa. Palkan lisäksi muutkin työehdot joustaisivat vain alaspäin.

Tilanne muodostuisi veronmaksajienkin kannalta hyvin ongelmalliseksi. Matalapalkkaiset ulkomaiset työntekijät perheineen joutuisivat turvautumaan sosiaalietuuksiin syrjäyttäessään samalla suomalaisia työmarkkinoiden ulkopuolelle. Perussuomalaiset eivät hyväksy suomalaisten työntekijöiden aseman ja työehtojen heikentämistä. Puolustamme heitä myös saatavuusharkinnan suomin keinoin kohtaamastamme ankarasta vastarinnasta huolimatta.

Sami Savio
DI, KTM, kansanedustaja (ps.)

Avainsanat: saatavuusharkinta, yleissitovuus

TIEDOTE: Perussuomalaisten Savio ja Immonen: Milloin hallitus ryhtyy kansalaisten turvallisuutta edistäviin toimiin?

Maanantai 18.6.2018 klo 16.12

TIEDOTE 18.6.2018

Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten Savio ja Immonen: Milloin hallitus ryhtyy kansalaisten turvallisuutta edistäviin toimiin?

Perussuomalaisten kansanedustajat Sami Savio ja Olli Immonen ovat tehneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen Turussa terroristisessa tarkoituksessa tehtyä joukkopuukotusta selvittäneen riippumattoman tutkintaryhmän antamien suositusten toimeenpanosta ja sen aikataulusta. Iskun tekijä tuomittiin viime viikolla elinkautiseen vankeusrangaistukseen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Tutkintaryhmä luovutti viime viikolla oikeusministerille listauksen suosituksista, joiden avulla voitaisiin tulevaisuudessa ehkäistä vastaavan kaltaisia iskuja, torjua niistä aiheutuvia vahinkoja ja parantaa kansalaisten turvallisuutta.

Savio ja Immonen vaativat hallitukselta ripeää toimintaa suomalaisten turvallisuuden parantamiseksi.

- Kansalaisten turvallisuuden ja koskemattomuuden suojeleminen kuuluu valtiovallan ydintehtäviin. Maamme sisäinen turvallisuustilanne on kuitenkin heikentynyt. Suojelupoliisin tekemän arvion mukaan terrorismin uhka on Suomessa kohonneella tasolla. Eräillä tutkintaryhmän antamilla suosituksilla Suomen sisäistä turvallisuutta voitaisiin kohentaa merkittävästi. Hallituksen on ryhdyttävä päättäväisiin toimenpiteisiin erittäin huolestuttavan kehityskulun kääntämiseksi, Savio ja Immonen vaativat.

Tutkintaryhmä muun muassa suosittaa Maahanmuuttovirastoa ja oikeusministeriötä huolehtimaan siitä, että turvapaikkapäätösten ja niistä hallinto-oikeuksiin tehtyjen valitusten keskimääräistä kokonaiskäsittelyaikaa lyhennetään merkittävästi nykyisestä. Käsittelyä tulisi tutkintaryhmän mukaan kiirehtiä niissä tilanteissa, joissa hakijan katsotaan olevan turvallisuusuhka.

Tutkintaryhmä myös ehdottaa, että Maahanmuuttovirasto hyödyntäisi kaikki kohtuudella käytettävissä olevat keinot turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyden ja iän selvittämiseksi kehittämällä menettelytapojaan. Soveltuvia keinoja olisivat ainakin asian erityinen selvittäminen turvapaikkapuhuttelussa, iänmäärityksen hyödyntäminen sekä tietojen pyytäminen hakijan kotimaasta, ellei hakijaan kohdistuva uhka aiheudu valtiosta.

- Perussuomalaiset ovat jo kauan vaatineet turvapaikanhakijoiden taustojen tarkkaa selvittämistä, mutta ajatuksemme on tyrmätty muun muassa ihmisoikeussopimuksiin vedoten. Viimeistään tutkintaryhmän antamien virallisten suositusten myötä hallituksen on pakko herätä, Savio toteaa.

Ruotsissa vain pieni murto-osa ikätarkastuksen kohteeksi joutuneista henkilöistä oli kertonut haastattelutilanteessa oikean ikänsä. Myös Suomessa on saatu vastaavanlaisia kokemuksia.

- Turun puukotustenkin tekijä oli ilmoittanut Suomeen saapuessaan väärän nimen ja iän. Taustojen tarkalla selvittämisellä hänet olisi voitu saada jo ennen iskua viranomaisten haaviin, Immonen huomauttaa.

Lisätietoja:

Olli Immonen, 050 5120114
Sami Savio, 045 2608308

Avainsanat: tiedote, maahanmuutto, terrorismi, turvallisuus, eduskuntatyö

TIEDOTE: Perussuomalaisten Savio ja Immonen: Suomi saatava yhteistyöhön tukkimaan Euroopan ulkorajoja!

Perjantai 15.6.2018 klo 16.39

TIEDOTE 15.6.2018

Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten Savio ja Immonen: Suomi saatava yhteistyöhön tukkimaan Euroopan ulkorajoja!

Itävallan uusi hallitus haluaa kerätä tiukemman linjan EU-jäsenmaita yhteen taistelemaan laitonta maahanmuuttoa vastaan. Itävallan liittokansleri Sebastian Kurz tapasi vierailullaan Saksan sisäministeri Horst Seehoferin ja toi esiin, että Euroopassa tarvitaan ”halukkaiden akseli pysäyttämään laiton maahanmuutto”. Kurz pitää Saksan sisäministeriä vahvana kumppanina tässä kamppailussa. Lisäksi yhteiseen rintamaan ovat liittymässä muun muassa Tanska ja Italia.

Perussuomalaisten kansanedustajat Sami Savio ja Olli Immonen ovat tyytyväisiä Itävallan liittokanslerin päättäväisiin otteisiin pyrkiä vahvistamaan rajavalvontavirasto Frontexia EU-puheenjohtajuutensa aikana. Lisäksi kansanedustajat pitävät tärkeänä sitä, että Saksan sisäministeri on osoittanut tukensa Itävallan toimille.

- On Euroopan kohtalonkysymys, että EU:n ulkorajat saadaan tukittua laittomalta siirtolaisuudelta. Itävallan puheenjohtajakauden iskulause "Eurooppa joka suojelee" kiteyttää hyvin olennaiset tavoitteet, Savio toteaa.

- EU:n sisäistä vapaata liikkuvuutta ei tulisi sallia niin kauan kuin Euroopan ulkorajat vuotavat. Eurooppaan päässeitä maahantulijoita, jotka ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, on ollut haastavaa palauttaa takaisin lähtömaihinsa. Tiukan rajavalvonnan lisäksi tarvitaan myös tehokas palautusjärjestelmä, Immonen sanoo.

Savio ja Immonen vaativat Suomea liittymään yhteiseen rintamaan kamppailussa laitonta maahanmuuttoa vastaan. Tähän asti Suomen hallitus on kuitenkin lähinnä kauhistellut tiukemman linjan maahanmuuttopolitiikkaa ajavien maiden toimia, joilla ne pyrkivät patoamaan laitonta maahantuloa.

Kansanedustajat ihmettelevät, miksi suomalaiset ministerit eivät halua tai uskalla ajaa Suomen kansallisen edun kannalta keskeisiä tavoitteita EU-pöydissä.

- Jos hallitus päättäisi yhdistää voimansa Itävallan, Tanskan, Italian ja muiden tiukemman linjan jäsenmaiden kanssa, saisi se tässä asiassa varmasti Suomen kansalta vahvaa tukea. Sipilän hallituksen aikaisemmat varsin vaatimattomat näytöt eivät anna kuitenkaan aihetta olettaa, että Suomi liittyisi mukaan vastuullisten maiden rintamaan, kansanedustajat kritisoivat.

Avainsanat: tiedote, maahanmuuttopolitiikka, laiton siirtolaisuus

TIEDOTE: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Lähilukiot ja pääsykokeiden arvostus turvattava - kiusaamiseen puututtava lailla

Perjantai 15.6.2018 klo 16.33

TIEDOTE 15.6.18

Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Lähilukiot ja pääsykokeiden arvostus turvattava – kiusaamiseen puututtava lailla

Eduskunta äänesti tänään lukiouudistuksen sisällöstä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää uudistusta suurelta osin tarpeellisena, mutta korostaa että lukioissa laajasti esiintyvään kiusaamiseen on puututtava tulevassa lainsäädännössä nyt esitettyä tiukemmin. Perussuomalaiset kokevat ongelmalliseksi myös sen, että korkeakoulujen pääsykoejärjestelmän merkitystä aiotaan kaventaa selvästi tulevaisuudessa. Perussuomalaiset vaativat lisäksi lähilukioiden aseman säilyttämistä.

Lähilukioilla turvataan yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys

Perussuomalaiset korostavat, että pienten lukioiden toimintaedellytykset on turvattava. Pienten lukioiden toiminta on heidän mukaansa erittäin tärkeää alueellisen yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta.

- Opiskelu pienessä lukiossa voi myös lisätä opiskelijoiden yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä sekä parantaa turvallisuuden tunnetta, kansanedustaja Sami Savio (ps.) lisää.

Kiusaamiseen puututtava tiukasti

Erityisesti perussuomalaiset haluavat puuttua lukioissa ilmeneviin kiusaamistapauksiin ajoissa ja huomattavasti nykyistä tehokkaammin.

- Lukion rehtorin ja opettajien tulisi olla velvoitettuja puuttumaan koulussa tai koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen, väkivaltaan ja häirintään sekä ilmoittaa tästä niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. Tätä näkökulmaa ei hallituksen esityksessä ole riittävässä määrin huomioitu. Perussuomalaisten mielestä niin olisi pitänyt tehdä, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) huomauttaa.

Perussuomalaiset olisivat kirjanneet lakiin lukion opettajakuntaa velvoittavan vastuun kiusaamisen kitkemiseksi, mutta esitys hävisi äänestyksessä.

Pääsykokeiden merkitys säilytettävä

Perussuomalaisten mukaan on varmistettava, että mahdollisuus hakeutua jatko-opintoihin pääsykokeiden kautta säilyy merkittävänä korkeakoulujen sisäänpääsyväylänä.

- Pääsykokeilla on edelleen oma tehtävänsä niin alalle soveltuvuuden kuin motivaation mittaajana myös hieman varttuneemmalla iällä. Emme halua sulkea ovea jatko-opintoihin yhdeltäkään opiskeluun motivoituneelta kansalaiselta supistamalla pääsykokeiden painoarvoa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri (ps.) toteaa.

Ylioppilastutkinnon suorittanut henkilö voisi uusia hyväksyttyjä ja hylättyjä kokeita jatkossa rajoituksetta. Perussuomalaisten ryhmä ei pidä tarkoituksenmukaisena, että ylioppilastutkinnon arvosanoja olisi mahdollista korottaa jatkossa täysin rajattomasti.

- Asiantuntijalausuntojen mukaan vain noin viisi prosenttia hyväksytyn kokeen uusijoista onnistuu arvosanansa korottamisessa. Riskinä on, että nuoret päätyvät loputtomaan ylioppilastutkintoarvosanojen korotuskierteeseen, mikä hidastaisi heidän pääsyään jatko-opintoihin. Perussuomalaiset haluavat varmistaa nuorille mahdollisuuden siirtyä nopeasti koulutuksen kautta työelämään, perussuomalaiset muistuttavat.

Lisätietoja:

Leena Meri, 050 5132330
Ritva ”Kike” Elomaa, 050 5120806
Sami Savio, 045 2608308

Avainsanat: eduskuntatyö, tiedote, koulutus, lukiot

TIEDOTE: Perussuomalaisten kansanedustajat tyrmäävät palveluiden laajentamisen laittomasti maassa oleville: "Täysin vastuutonta ja Suomen edun vastaista"

Perjantai 15.6.2018 klo 16.19

TIEDOTE 15.6.18

Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten kansanedustajat tyrmäävät palveluiden laajentamisen laittomasti maassa oleville: "Täysin vastuutonta ja Suomen edun vastaista"

Eduskunta keskusteli eilen 14.6. kansanedustaja Susanna Huovisen (sd.) jättämästä lakialoitteesta, jolla halutaan tarjota maanlaajuisesti kattavammat terveydenhuollon palvelut muun muassa laittomasti ilman oleskelulupaa maassa oleville henkilöille. Nykyään laki turvaa kiireellisen tarpeen palvelut. Aloitteen on allekirjoittanut yksi kansanedustaja kaikista puolueista paitsi perussuomalaisista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tyrmää aloitteen vastuuttomana

- Kyse on siitä, halutaanko yhteiskunnan tarjoamia ja veronmaksajien kustantamia palveluja laajentaa koskemaan myös laittomasti maassa oleskelevia henkilöitä. Perussuomalaiset vaativat, että verovarat kohdennetaan suomalaisten hyväksi, kansanedustaja Sami Savio (ps.) täsmentää.

Merkittävä vetovoimatekijä

Perussuomalaisten kansanedustajien mukaan palveluiden laajentaminen olisi merkittävä vetovoimatekijä laittomalle siirtolaisuudelle ja pahentaisi entisestään tilannetta, jossa Suomessa on tuhansia henkilöitä luvatta ja viranomaisten saavuttamattomissa.

- Laittomasti maassa oleskelevien määrä kasvaa jatkuvasti. Ongelmaa pahentaa hallituksen löyhä maahanmuuttopolitiikka, jonka kiristämistä Perussuomalaiset ovat toistuvasti vaatineet. Hallitus on kuitenkin ilmeisen haluton ryhtymään konkreettisiin toimiin, Savio toteaa.

Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) epäilee, että laittomasti maassa olevien määrä tulee kasvamaan, mikäli esitys menee läpi.

- Jos sisäministeriö arvioi, että nyt on 2 500 sellaista henkilöä, jotka tämän piirissä olisivat, niin montako niitä henkilöitä mahtaa olla ensi vuonna tähän aikaan, kun näitä kielteisiä turvapaikkapäätöksiä saaneita ei edes saada maasta poistettua? Mäkelä kysyy.

Suomella on oikeus määritellä, kuka saa nauttia palveluistamme

Mäkelä huomautti keskustelussa, että aloitteen tekijä keskustelisi näistä aiheista ja laillisuusperiaatteen noudattamisesta puoluetoverinsa, entisen sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) kanssa.

- Rajamäen ansiosta tämä esitys aikanaan käsitykseni mukaan pöydälle jäikin. Hänen aikanaan sentään pystyi luottamaan, että myös SDP oli Suomen ja suomalaisten asialla eikä pyrkinyt avaamaan Suomea maailman sosiaalitoimistoksi! Mäkelä sivalsi.

- Laillisuusperiaatteessa on kyse siitä, että Suomen laki määrittelee sen, kenellä on oikeus oleskella maassamme ja toisaalta että vailla oikeutta olevien tulee poistua maasta. Meidän ei tule tunnustaa laittomasti maassa oleskeleville oikeuksia esimerkiksi sosiaaliturvaan tai muihin laillisesti maassa oleville kuuluviin etuuksiin, perussuomalaiset täsmentävät.

Lisätietoja:

Sami Savio, 045 2608308
Jani Mäkelä, 050 5122269

Avainsanat: eduskuntatyö, maahanmuuttopolitiikka, laittomasti maassa oleskelevat

TIEDOTE: PS-kansanedustajat: Kasvatusvastuuta ei pidä ulkoistaa yhteiskunnalle

Torstai 7.6.2018 klo 10.09

TIEDOTE 7.6.18

Julkaisuvapaa

PS-kansanedustajat: Kasvatusvastuuta ei pidä ulkoistaa yhteiskunnalle

Mittava varhaiskasvatuslain uudistus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Perussuomalaiset ovat kritisoineet uudistukseen sisältyvää päiväkotien henkilökunnan pätevyysvaatimusten tuntuvaa kiristystä ja todenneet sen vaikeuttavan työvoiman saatavuutta alalle. Perussuomalaiset katsovat myös monien julkisuudessa esitettyjen, lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyvien vaatimusten nivoutuvan ongelmallisesti toisiinsa, kaventavan toteutuessaan perheiden päätösvaltaa ja siirtävän kasvatusvastuuta yhä enemmän yhteiskunnalle.

- Vaikka laadukas varhaiskasvatus on tärkeää, se ei ole oikotie onneen. Lapsi tarvitsee ennen kaikkea yhteistä aikaa tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Vanhempia on tuettava tekemään juuri heidän lapselleen sopivia valintoja, tarkoittipa se kotihoitoa tai päiväkotien varhaiskasvatukseen osallistumista, kansanedustaja Sami Savio (ps.) vaatii.

Perhevapaauudistus laitettiin jäähylle alkuvuodesta, mutta sitä on jo vaadittu tulevaan hallitusohjelmaan. Perussuomalaiset vaativat, että perheiden valinnanvapautta hoitovapaan jakamisessa vanhempien kesken ei saa kaventaa.

- Jopa alle kolmivuotiaat lapset halutaan ehkä osin ideologisista syistä niin sanottuun kasvatusputkeen. Me emme halua tällaista, vaan kunnioitamme vanhempien parasta tietämystä siitä, mikä on heidän lapselleen eduksi, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) huomauttaa.

Perussuomalaiset toteavat, että mikäli perheiden valinnanvapautta kavennetaan, se voi pakottaa perheet turvautumaan päivähoitoon. Tämä taas saattaa lisätä kuntien kustannuksia.

Useiden muiden puolueiden ja OAJ:n taholta on esitetty myös oppivelvollisuuden ja esiopetuksen ulottamista jo viisivuotiaisiin lapsiin. Lisäksi varsinkin poliittisesta vasemmistosta on vaadittu kokonaan maksutonta varhaiskasvatusta.

- Tämä on ideologiaa, jossa lapset halutaan ”putkeen” kasvamaan samaan muottiin mahdollisimman aikaisin. Toisekseen esimerkiksi maksuton varhaiskasvatus maksaisi yhteiskunnalle jopa satoja miljoonia. Liikenevät varat tulisi ennemmin käyttää esimerkiksi ryhmäkokojen pienentämiseen ja työntekijöiden palkkoihin, kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) luettelee.

Lisätiedot:

Ritva ”Kike” Elomaa, +358 505120806
Sami Savio, +358 452608308
Laura Huhtasaari, +358 505122860

Avainsanat: eduskuntatyö, perheuudistus, lastenhoito