TIEDOTE: Perussuomalaisten Elomaa ja Savio: Hallitus vastatkoon työvoimapulaan suomalaisnuorten koulutuksella

Maanantai 27.8.2018 klo 9.00

TIEDOTE 27.8.2018

Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten Elomaa ja Savio: Hallitus vastatkoon työvoimapulaan suomalaisnuorten koulutuksella

Perussuomalaisten kansanedustajat ja sivistysvaliokunnan jäsenet Ritva ”Kike” Elomaa ja Sami Savio ovat huolissaan suomalaisnuorten tulevista työllisyysnäkymistä ja vaativat hallitusta satsaamaan alkavan viikon budjettiriihessä erityisesti ammattiin valmistavaan koulutukseen.

- Työurien pirstoutuessa koulutuksen merkitys korostuu ja elinikäisen oppimisen tarve lisääntyy. Ammattikoulutuksen lisäksi aikuis- ja muuntokoulutus ovat hyväksi havaittuja keinoja parantaa työllisyyttä. Myös niihin on syytä panostaa, Elomaa ja Savio muistuttavat.

Vaikka työttömyys onkin hitaasti vähentynyt, on yli 200 000 henkilöä yhä vailla työtä. Korkeasta työttömyydestä huolimatta hallitus on esittänyt toistuvasti huolensa Suomea uhkaavasta työvoimapulasta. Perussuomalaisedustajien mukaan sen on viimein vastattava maalaamaansa uhkakuvaan järkevällä koulutuspolitiikalla.

- Suomalaisille on tarjottava koulutusta varsinkin niillä aloilla, joilla työvoiman tarve kasvaa jatkossa. Oppilaitoksissa annettavan opetuksen ohella erityisesti työpaikoilla annettava oppisopimuskoulutus mahdollistaisi työntekijöiden kustannustehokkaan täsmäkouluttamisen. Samalla se parantaisi olennaisesti työllistymismahdollisuuksia, kansanedustajat huomauttavat.

Monet ammatilliset oppilaitokset toimivat niukoilla resursseilla. Ammattiin johtavaa opetusta on jouduttu korvaamaan itsenäisellä opiskelulla. Elomaa ja Savio vaativat paluuta perinteiseen lähiopetukseen.

- Lukuisat ammatit edellyttävät sellaisia käytännön taitoja, joita on mahdotonta hankkia etäopiskelulla. Ilman riittävää lähiopetusta opintojen keskeyttämisen ja syrjäytymisen vaara on erityisesti oppimisvaikeuksista kärsivien osalta ilmeinen. Perussuomalaiset haluavat varmistaa, että laadukas ammatillinen koulutus auttaa nämäkin suomalaisnuoret ripeästi mukaan työelämään. Tämän edellyttämä taloudellinen satsaus tulisi maksamaan itsensä takaisin moninkertaisesti, Elomaa ja Savio arvioivat.

Avainsanat: koulutus, tiedote, työvoimapula

Ei viisivuotiaita koulutusputkeen!

Perjantai 3.8.2018 klo 9.59

Opetusalan ammattijärjestö OAJ on esittänyt julkisuudessa lakisääteisen esiopetusvelvollisuuden ulottamista viisivuotiaisiin lapsiin. Esitys ei ole loppuun asti harkittu. OAJ:n esitys pakollisen esiopetuksen ulottamisesta myös viisivuotiaisiin - ja loppuvuonna syntyneiden osalta jopa tätä nuorempiin - lyhentäisi leikki-ikää entisestään sekä kaventaisi perheiden valinnanvapautta lastenhoidon suhteen, kuten tekisi kauan kohkattu perhevapaauudistuskin.

Päivähoidossa ja varhaiskasvatuksessa on tehty viime vuosina monia mittavia uudistuksia. Juuri hyväksytyn uuden varhaiskasvatuslain vaikutuksetkin ovat vielä hämärän peitossa. Uudistuksia tehtäessä on varottava kompastumasta vauhtisokeuteen. Jos jokin näyttää hyvältä paperilla, ei se välttämättä ole sitä käytännössä. Päiväkodeissa on pulaa osaavasta henkilökunnasta jo nykyisillä lapsimäärillä, eikä tilanne nykyistä pidemmän pakollisen esiopetuksen myötä ainakaan paranisi.

Useista puolueista on tarjottu avointa tukea OAJ:n ehdotukselle. Kokoomuksen puoluekokous hyväksyi kesäkuussa aloitteen, jolla tähdätään viisivuotiaiden siirtämiseen pakollisen esiopetuksen piiriin. Myös vihreät ja vasemmistopuolueet ovat tehneet samansuuntaisia avauksia. En jaa kyseisiä näkemyksiä.

Oppiminen on erittäin tärkeää, mutta pitkän koulutusputken ehtii varsin mainiosti aloittaa hieman myöhemminkin. Esityksessä näkyykin vahvasti yhden ammattijärjestön harjoittama edunvalvonta lapsen näkökulman jäädessä taka-alalle. Tämä on hyvin valitettavaa, sillä lasten etu on myös yhteiskunnan etu.

Avainsanat: lapset, varhaiskasvatus

Kolumni: Työttömyys ei katoa itsestään

Torstai 2.8.2018 klo 15.32

Otin Ylöjärven Uutisten elokuun kolumnissani kantaa työttömyyteen ja sen hoitoon. Työttömyyden nujertamiseen tarvitaan keppilinjan sijaan muun muassa kannusteita, yritystoimintaan liittyvän byrokratian purkamista sekä järkevää koulutustarjontaa. Sitä vastoin kaavailtu perhevapaauudistus tulee heittää lopullisesti romukoppaan ja tarjota perheille aito mahdollisuus hoitaa pieniä lapsia kotona. Lasten etu on myös yhteiskunnan etu.

---

Työttömyys ei katoa itsestään

Työ- ja elinkeinoministeriön tuorein työllisyyskatsaus osoittaa 273 000 henkilön kärsineen työttömyydestä kesäkuun lopussa. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 10,4 prosenttia. Pirkanmaan tilanne on pitkästä aikaa hieman maan keskiarvoa valoisampi. Työttömyys on painunut kotimaakunnassamme tasan kymmeneen prosenttiin.

Tilastokeskuksen tekemä kyselytutkimus on vaihtoehtoinen, joskin hieman hämmentävä tapa mitata työttömyyttä. Tilastokeskus ei pidä työttömänä henkilöä, joka on ollut tutkimusviikon aikana yhdenkin tunnin palkkatyössä. Määritelmä on kapea eikä täysin vastaa perinteistä käsitystä toimeentuloon riittävästä työstä. Tilastokeskus raportoi 192 000 henkilön olleen kesäkuussa työttömänä.

Vaikka työttömyystilastot ovat kohentuneet, ei tilanne ole kaikilta osin järin ruusuinen. Esimerkiksi työkokeilusta tai kuntouttavasta työtoiminnasta työttömyyskorvauksen lisäksi maksettava yhdeksän euron kulukorvaus ei vastaa kunnollista palkkaa, vaikka työ olisi vaativuudeltaan pitkälti tavanomaisen palkkatyön kaltaista. Moni osa-aikatyötä löytänyt taas haluaisi tehdä huomattavasti pidempää työpäivää, mutta ei saa siihen mahdollisuutta.

Työllisyyttä tulee edistää ennen kaikkea kannustein, ei alituista keppilinjaa jatkaen. Työllistymisen ja yrittäjyyden esteiden purkaminen tai ainakin madaltaminen olisi luonnollisesti sekä yrittäjien, työntekijöiden että yhteiskunnan etu. Eteenpäin päästäisiin verotusta keventämällä ja pienyritysten toimintaedellytyksiä helpottamalla.

Lyhytnäköisen politiikan seurauksena korkealle nousseiden asumisen ja liikkumisen hintojen aleneminen helpottaisi työssäkäyntiä hieman kauempanakin. Muun muassa asuntokaupan varainsiirtovero vähentää tutkitusti muuttohalukkuutta. Olen sen vuoksi tehnyt kahden muun perussuomalaisedustajan kanssa toimenpidealoitteen, jolla työn perässä toiselle työssäkäyntialueelle muuttavat henkilöt vapautettaisiin varainsiirtoveron maksamisesta.

Työttömyyden kurimuksesta nousemiseen tarvitaan toisinaan myös henkilökohtaista ohjausta. Työttömyysaste ja nuorisotyöttömyys ovat pudonneet merkittävästi kaikissa alueelliseen työvoima- ja yrityspalvelukokeiluun osallistuneissa Pirkanmaan kunnissa. Maakunnan kansanedustajat tekivät kesäkuussa työministerille kirjallisen kysymyksen kokeilun jatkamisesta vuonna 2019. Ministeri ei kuitenkaan ole innostunut jatkamaan hyvin sujunutta kokeilua, koska se ei ole yhteensopiva hallituksen hellimän maakuntamallin kanssa. Tämä siitäkin huolimatta, että maakuntamallin käyttöönotto lykkääntyy ainakin vuoteen 2021.

Koulutuksen merkitys korostuu entisestään työurien pirstaloituessa ja elinikäisen oppimisen tarpeen lisääntyessä. Kortistoon kouluttamisessa ei kuitenkaan ole järkeä. Oppilaitoksissa annettavan tavanomaisen opetuksen ohella erityisesti työpaikoilla tarjottava oppisopimuskoulutus mahdollistaa työntekijöiden kustannustehokkaan täsmäkouluttamisen yritysten tarpeita vastaavasti. Oppisopimuskoulutusta kannattaisi lisätä merkittävästi, onhan sitä saaneilla erinomaiset mahdollisuudet työllistyä.

Sitä vastoin kauan rummutettu perhevapaauudistus lisäisi todennäköisesti varsinkin työttömien nuorten naisten määrää. Uudistuksen myötä äidit ja isät pakotettaisiin jakamaan alle kolmivuotiaiden lasten kotihoidon mahdollistava vanhempainvapaa. Perussuomalaisten linja on, että perheillä tulee jatkossakin olla valinnanvapaus pienten lasten hoitamisessa. Vanhemmat tunnistavat viranomaisia huomattavasti paremmin, mikä on heidän lastensa etu. Pitkällä tähtäimellä se on myös yhteiskunnan etu.

Avainsanat: työttömyys, eduskunta, kolumni