Perussuomalaiset vaativat hallitusta kohentamaan lasten turvallisuutta

Torstai 18.10.2018 klo 21:28

Perussuomalaiset kysyivät tänään eduskunnan kyselytunnilla hallitukselta, mitä se aikoo tehdä lasten turvallisuuden parantamiseksi. Tiedustelin edustajamme Mika Niikon tavoin oikeusministeri Häkkäseltä, onko hän valmis edistämään lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämistä:

"Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten edustaja Niikko nosti esiin erittäin tärkeän aiheen. Esimerkiksi päiväkoteihin joudutaan palkkaamaan myös lyhytaikaisia sijaisia, joiden rikostaustaa työnantajalla ei siis ole halutessaan oikeutta tarkastaa.

Ja tämä rikostaustan selvittämistä rajoittava, työsuhteen vähimmäiskestoon liittyvä kolmen kuukauden sääntö onkin herättänyt aiheellista hämmästystä ja hämmennystä vanhempien keskuudessa. Ja myös lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttila pitää lain nykytilaa varsin ongelmallisena, ja hän on todennut, että rikostaustaote tulisi voida vaatia jo ennakoivasti sijaisrekistereihin kirjautuvilta työnhakijoilta.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisten esittämä, tämän tilanteen korjaava lakimuutos kohentaisi lasten turvallisuutta, tarjoaisi vanhemmille mielenrauhaa ja parantaisi myös työnantajan tilannetta.

Arvoisa oikeusministeri! Mainitsitte perustaneenne työryhmän asiaa selvittämään, mutta voitteko luvata, että sen johtopäätökset johtavat konkreettisiin toimiin vielä tämän vaalikauden aikana?"

-------

Tulkitsin oikeusministerin antaman vastauksen siten, että hän tulee edistämään tarvittavaa lakimuutosta. Toivottavasti asia etenee pikaisesti vielä tällä vaalikaudella. Perussuomalaiset tulevat joka tapauksessa pitämään aihetta esillä jatkossakin.

https://www.suomenuutiset.fi/ps-tiukkasi-kyselytunnilla-hallitus-torppasi-lasten-nettihyvaksikayton-vastaisen-projektin/

Avainsanat: eduskuntatyö, kyselytunti, lapset, turvallisuus

TIEDOTE: PS-kansanedustajat: työperäinen maahanmuutto ei voi perustua sosiaalietuuksiin

Torstai 18.10.2018 klo 9:58

TIEDOTE 18.10.2018

julkaisuvapaa

PS-kansanedustajat: työperäinen maahanmuutto ei voi perustua sosiaalietuuksiin

Sipilän hallitus esitteli eduskunnalle lakiesityksen, joka poistaisi ulkomaalaisilta työntekijöiltä sosiaalitukien saamiselle tähän asti edellytyksenä olleen 4 kuukauden työskentelyvaatimuksen. Esityksen toteutuessa vähintään peruspäivärahan verran ansaitseva ulkomaalainen työntekijä saisi myös lyhytaikaisen työskentelyn ajalta oikeuden asumisperusteisiin etuuksiin, kuten lapsilisään ja sairausvakuutukseen.

Hallituksen mukaan Suomi tarvitsee maahanmuuttajia vastaamaan työvoimapulaan, kohentamaan huoltosuhdetta sekä lisäämään maan houkuttelevuutta kansainvälisten osaajien ja yrittäjien silmissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Sami Savio, Jani Mäkelä ja Mika Niikko kyseenalaistavat hallituksen perustelut.

- Jos maahanmuuttajat joutuvat turvautumaan tulonsiirtoihin verojen maksamisen sijaan, eivät he tällöin paranna huoltosuhdettamme. Toteutuessaan esitys lisäisi mitä ilmeisimmin maahanmuuton vetovoimatekijöitä kansantalouden kannalta kestämättömällä tavalla ja vauhdittaisi halpatyövoiman tuloa Suomen työmarkkinoille, kritisoi Savio.

- Paine muuttoliikkeeseen on pysyvä ilmiö ja uusi turvapaikkakriisin aalto kasaantuu jo Välimeren maissa. Sosiaaliturvaan tehtäviä muutoksia on tarkasteltava siitä näkökulmasta, millaisia vetovoimavaikutuksia niistä aiheutuu sosiaaliperäisen haittamaahanmuuton suhteen. Jatkossa tällaisia asioita koskevista lakiesityksistä tulisi laatia aina selvitys maahanmuuttovaikutuksista, Mäkelä ehdottaa.

Hallituspuolueiden riveistä on esitetty useaan otteeseen myös EU- ja ETA-alueen ulkopuolisen työvoiman tarveharkinnan purkamista. Kuitenkin esimerkiksi tarveharkinnan purkaneessa Ruotsissa työvoimaa on tullut lähinnä aloille, joissa työvoimasta on ollut jo valmiiksi ylitarjontaa.

- Jos näitä lakeja lähdetään lieventämään, vaarana on tietenkin se, että tulemme saamaan vain lisää halpatyövoimaa, joka kilpailee jo olemassa olevien työntekijöiden kanssa samoista työpaikoista. Toiseksi jos lisäämme sosiaaliturvan vetovoimatekijöitä on selvää, että emme välttämättä saisi juurikaan työntekijöitä vaan pikemminkin parempaa elintasoa etsiviä ulkomaalaisia työttömiä, toteaa Niikko.

Lisätietoja:

Jani Mäkelä, 09 432 3109
Mika Niikko, 09 432 3129
Sami Savio, 09 432 3149

Avainsanat: eduskuntatyö, maahanmuutto, työmarkkinat, julkinen talous

TIEDOTE: Perussuomalaiset: Ammattiin opiskeleville tarjottava riittävä tuki

Torstai 11.10.2018 klo 20:26

TIEDOTE 11.10.2018

Julkaisuvapaa

Perussuomalaiset: Ammattiin opiskeleville tarjottava riittävä tuki

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kysyi eduskunnan kyselytunnilla ammatillisen koulutuksen ongelmista. Ammatillisen koulutuksen reformi on ollut tämän vuosituhannen merkittävin koulutukseen vaikuttava uudistus. Moni alan asiantuntija varoitti uudistuksen riskeistä jo valmisteluvaiheessa.

- Lähiopetuksen määrää on säästösyistä vähennetty tuntuvasti jo ennen uudistusta. Monien lukujärjestys on tyhjää täynnä, vaikka motivaatiota opiskeluihin löytyisikin, eikä ohjausta ole aina riittävästi saatavilla. Kuitenkin juuri lähiopetusta ja tukea kaivattiin lisää, kertoi kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa.

Elomaan mukaan monilta vanhemmilta ja opettajilta on tullut useita huolestuneita yhteydenottoja asiasta.

- Miten uudistuksen yhteydessä on onnistuttu turvaamaan opiskelijoille riittävä tuki opintojen etenemisen varmistamiseksi sekä lähiopetus keskeisten työelämän edellyttämien taitojen omaksumiseksi? Elomaa kysyi hallitukselta.

Perussuomalaiset huomauttivat, että Suomessa on paljon loistavia nuoria ja hyviä tekijöitä työttöminä, jotka voisivat koulutuksen kautta kantaa oman kortensa kekoon ja helpottaa vallitsevaa työvoimapulaa.

- Suomalaisten nuorten ja työttömien kouluttaminen on paljon puhutun työvoimapulan parasta paikkaamista. Näin voittaisivat sekä yritykset, yksilöt että yhteiskunta. Yrityksemme saavat osaavaa työvoimaa, suomalaiset työtä ja yhteiskunta lisää verotuloja, huomautti kansanedustaja Sami Savio.

- Ammatillisessa koulutuksessa on kuitenkin vakavia pullonkauloja, jotka vaikuttavat erityisesti syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin. Miten hallitus aikoo varmistaa, että myös he saavat ammatin ja pääsevät työelämään?

Lisätietoja:

Ritva ”Kike” Elomaa, 09 432 3022
Sami Savio, 045 2608 308

Avainsanat: ammatillinen koulutus, eduskuntatyö, kyselytunti

TIEDOTE: Perussuomalaiset tarjoavat eläkeläisille veronkevennyksiä, taitetun indeksin korjaamista ja vanhusasiavaltuutettua

Torstai 4.10.2018 klo 18:11

TIEDOTE 4.10.18

Julkaisuvapaa

Perussuomalaiset tarjoavat eläkeläisille veronkevennyksiä, taitetun indeksin korjaamista ja vanhusasiavaltuutettua

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaati tänään eduskunnan kyselytunnilla tuntuvia parannuksia eläkeläisten ja vanhusten asemaan Suomessa. Perussuomalaiset esittivät kysymyksessään omia vaihtoehtojaan hallitukselle.

- Me tarjoamme käyttöönne laajan toimenpidevalikoiman. Esitämme merkittävää veronkevennystä eläkeläisille ja vaadimme omaishoidontuen verovapautta. Esitämme myös Lipposen hallituksen säätämän taitetun indeksin korjaamista pieni- ja keskituloisilta eläkeläisiltä. Lisäksi korjaisimme muun muassa hoitajamitoituksen puutteet ja kotihoidon ylikuormituksen, perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio luetteli.

Yksinäisyys ja köyhyys valtava ongelma eläkeikäisien keskuudessa

Savio huomautti, että nyt jo varttuneessa iässä olevat kansalaiset ovat kovalla työllä rakentaneet Suomesta korkean elintason hyvinvointivaltion.

- Valtava osa eläkeläisistä kärsii kaikessa hiljaisuudessa yksinäisyydestä ja köyhyydestä. Monella heistä ei ole varaa edes lääkkeisiin tai riittävään ravintoon, Savio listasi epäkohtia.

- Mitä te aiotte tehdä ikääntyneiden suomalaisten taloudellisen, henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin turvaamiseksi? Haluatteko helpottaa vanhusten arkea, vai onko ikäihmisten hätä teille vain kiusallista sanahelinää? Savio kysyi.

Perussuomalaiset esittävät vanhusasiavaltuutetun viran perustamista

Perusuomalaisten eduskuntaryhmä on tänään jättänyt lakialoitteen vanhusasiainvaltuutetun viran perustamista. Valtuutetun tehtävänä olisi puuttua lukuisiin eläkeläisten ja vanhusten elämää vaikeuttaviin ongelmiin.

- Olemme peräänkuuluttaneet näitä asioita jo vuosia. On korkea aika saada varttuneelle väestölle kansallinen asiamies, joka huolehtii, että väestömme saa oikeutta. Vaikka monet järjestöt tekevät valtavan hyvää työtä eläkeläisten hyväksi, on heillä oltava myös valtion taholta kansallinen edunvalvoja.

Saarikko kiersi kysymykset

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) kielsi, että vanhustenhoidon asiat olisivat niin huonosti kuin kansanedustaja Savio kuvasi kysymyksessään.

Perussuomalaisten vaihtoehtojen käyttöönottoon Saarikko ei ottanut kantaa eikä siihen, tulisiko vanhusasiamiehen virka perustaa. Hän kuittasi asian esittämällä vastakysymyksen siitä, miten perussuomalaisten esittämät asiat rahoitettaisiin.

Perussuomalaiset leikkaisivat vaihtoehtobudjetissaan tuntuvasti muun muassa haittamaahanmuuton ja kehitysavun aiheuttamista kuluista. Näillä säästöillä parannettaisiin esimerkiksi vanhuspalveluita ja eläkeläisten asemaa.

Lisätietoja:

Sami Savio, 045 2608 308

Avainsanat: eläkeläiset, eduskuntatyö, terveyspalvelut

TIEDOTE: Savio vaatii lakialoitteessaan rikostaustan selvittämistä myös lyhytaikaisesti lasten kanssa työskenteleviltä

Torstai 4.10.2018 klo 17:58

TIEDOTE

Julkaisuvapaa

Savio vaatii lakialoitteessaan rikostaustan selvittämistä myös lyhytaikaisesti lasten kanssa työskenteleviltä

Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio vaatii tekemässään lakialoitteessa lyhytaikaisestikin lasten kanssa työtä tekevien henkilöiden rikostaustan selvittämistä. Lisäksi Savion ja usean muun perussuomalaisen kansanedustajan allekirjoittama lakialoite velvoittaisi työnantajaa pyytämään rikostaustaotteen sijaisrekisteriin rekisteröityviltä työnhakijoilta.

Työnantajan on nykyään pyydettävä alaikäisten parissa työskenteleviä henkilöitä esittämään rikostaustaote työ- tai virkasuhteeseen ottamisen yhteydessä. Otteesta ilmenevät mahdolliset lapseen kohdistuneet rikokset, samoin esimerkiksi seksuaali-, väkivalta- ja huumausainerikokset. Lakia ei kuitenkaan sovelleta tehtävissä, jotka yhden vuoden aikana yhteensä kestävät enintään kolme kuukautta.

- Muun muassa päiväkoteihin joudutaan palkkaamaan lyhytaikaisia sijaisia, joiden rikostaustaa työnantajalla ei ole edes oikeutta tarkistaa. Muussakin lasten parissa tehtävässä työssä kohdataan usein tilanteita, joissa työsuhde kestää korkeintaan muutaman päivän tai viikon. Rikostaustan selvittämistä rajoittava kolmen kuukauden sääntö on herättänyt aiheellista hämmennystä vanhempien keskuudessa. Lakialoitteen toteutuminen poistaisi kolmen kuukauden aikarajoituksen, Savio toteaa.

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila pitää lain nykytilaa ongelmallisena. Lapsiasiavaltuutettu on todennut, että rikostaustaote tulisi vaatia jo ennakoivasti sijaisrekistereihin kirjautuvilta työnhakijoilta. Savio pitää Kurttilan ehdotusta perusteltuna ja on sisällyttänyt sen tekemäänsä lakialoitteeseen.

- Myös lyhytaikaisesti lasten kanssa työskentelevien henkilöiden rikostaustan tarkistamiseen velvoittava lainmuutos kohentaisi lasten turvallisuutta, tarjoaisi vanhemmille mielenrauhaa ja samalla helpottaisi sekä työnantajien että ilman rikollista taustaa töitä hakevien henkilöiden asemaa, Savio toteaa.

- Kyse on alaikäisten turvallisuudesta, joten epäkohtaan tulee reagoida mahdollisimman pikaisesti.

Lisätiedot:

Sami Savio, 045 2608 308

Avainsanat: lapset, turvallisuus, eduskuntatyö, lakialoite

TIEDOTE: Perussuomalaisten Immonen ja Savio tenttasivat sisäministeriä turvapaikkapolitiikasta - miljardiluokan säästöt mahdollisia"

Perjantai 21.9.2018 klo 15:39

TIEDOTE 21.9.2018 (julkaisuvapaa heti)

Perussuomalaisten Immonen ja Savio tenttasivat sisäministeriä turvapaikkapolitiikasta – ”miljardiluokan säästöt mahdollisia"

Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen vaati eduskunnan torstain budjettikeskustelussa hallitusta ottamaan viimein käyttöön perussuomalaisten laatiman ja hallituksen vuonna 2015 hyväksymän turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman.

- Mikä tämän ohjelman suhteen on tilanne tällä hetkellä? Onko se haudattu vai aiotaanko nämä asiat ohjelmasta saattaa käytäntöön, Immonen tenttasi sisäministeri Kai Mykkäseltä (kok.).

Pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka

Immonen muistutti, että Suomella on Pohjoismaiden löysin turvapaikkapolitiikka, mitä tulee esimerkiksi perheenyhdistämiskäytänteisiin.

- Perussuomalaiset on pitkään peräänkuuluttanut sitä, että perheenyhdistämisen kriteereitä tiukennettaisiin täysimääräisesti EU-direktiivin puitteissa. Onko hallitus näin tekemässä?

Miljardiluokan lisälasku

Kansanedustaja Sami Savio (ps.) totesi, että hallituksen päättämättömyys maahanmuuttokriisin hoidossa syksyllä 2015 aiheutti miljardiluokan lisälaskun.

- Laskun todellista loppusummaahan meistä kukaan ei tiedä, mutta varovaisestikin arvioituna se on ollut satoja miljoonia euroja joka vuosi.

Savio muistutti, että julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sisäministeriössä varaudutaan peräti 100 000 turvapaikanhakijan tuloon Suomeen.

- Määrä on todella huikea verrattuna ennätysvuoden 2015 yli 32 000 turvapaikanhakijaan verrattuna. Tämän sisäministeriön kauhuskenaarion toteutuminen kriisiyttäisi Suomen talouden, monenlaisista kerrannaisvaikutuksista puhumattakaan.

Savio myös muistutti kokoomuksen nykyisen puheenjohtajan, silloisen sisäministeri Orpon tyytyneen vuonna 2015 pelkkään maahanmuuttokriisin jälkihoitoon. Hän kehotti Mykkästä välttämään Orpon tekemät virheet ja ohjeistamaan kiireesti ministeriön virkamiehiä, jotta he ryhtyisivät ennaltaehkäiseviin toimiin uuden kriisin estämiseksi.

Ei kunnon vastauksia sisäministeriltä

Sisäministeri Mykkänen väisteli vastaamista turvapaikkapoliittisen toimenpideohjelman käyttöönottoa koskeviin kysymyksiin ja tyytyi vakuuttamaan, että perusteeton turvapaikanhaku pitäisi saada hallintaan Suomessa ja EU:n ulkorajoilla. Immonen ja Savio eivät tyydy ministerin vastauksiin.

- Ministeri Mykkäsen esiintyminen budjettikeskustelussa ei vakuuttanut. Mykkänen yrittää ulkoistaa vastuunsa turvapaikkapolitiikasta EU:lle, vaikka se on täysin avuton maahanmuutto-ongelman edessä.

- Koska EU-tasolla ei saada päätöksiä aikaan, on turvapaikkapolitiikka säädettävä kansallisella tasolla mahdollisimman tiukaksi erityisesti perheenyhdistämisten, oleskelulupien ja rajakäytäntöjen suhteen, Immonen ja Savio vaativat.

Avainsanat: tiedote, eduskuntatyö, julkinen talous, maahanmuutto

Puheenvuoroni budjetin lähetekeskustelussa

Keskiviikko 19.9.2018 klo 9:52

Kerroin eduskunnassa eilen (18.9.) käydyssä budjetin lähetekeskustelussa näkemyksiäni mm. työstä ja yrittäjyydestä, asumisen ja liikkumisen kalleudesta, koulutuksesta, turvapaikkapolitiikasta, sote- ja maakuntauudistuksesta sekä sotaveteraanien palveluista:

Arvoisa puhemies! Valitettavasti velkaantuminen ei ole pysähtynyt edes nousukaudella. Aiemmista leikkauksista huolimatta valtiovarainministerin tänään esittelemä valtion ensi vuoden talousarvio on yhä 1,4 miljardia euroa alijäämäinen. Velanotto voitaisiin kuitenkin saada loppumaan edistämällä työllisyyttä kannustein keppilinjan sijaan.

Arvoisa puhemies! Suomi elää työstä. Suomalaisen työn laatu ja arvostus on ehdottomasti turvattava. Työllistymisen ja yrittäjyyden esteiden madaltaminen olisi sekä yrittäjien, työntekijöiden että yhteiskunnan etu. Vastakkainasetteluun ei ole mitään syytä. Verotuksen keventäminen ja pienyritysten toimintaedellytysten parantaminen tarjoaisi Suomelle mahdollisuuden uuteen nousuun.

Asumisen ja liikkumisen hinta on korkealla lyhytnäköisen politiikan seurauksena. Kaavoituksen esteet ja tonttikeinottelu, jatkuvasti kiristyvä kiinteistöverotus sekä polttoaineiden hinnannousu rasittavat suomalaisten taloutta. Asumis- ja liikkumiskustannusten alentaminen helpottaisi myös työssäkäyntiä.

Elinikäisen oppimisen tarve lisääntyy. Oppilaitoksissa annettavan tavanomaisen opetuksen ohella erityisesti työpaikoilla tarjottava oppisopimuskoulutus mahdollistaisi työntekijöiden kustannustehokkaan täsmäkoulutuksen yritysten tarpeita vastaavaksi. Samalla se parantaisi olennaisesti työllistymismahdollisuuksia.

Arvoisa puhemies! Myönteisestä talouskehityksestä huolimatta budjettiin sisältyy edelleen valtavia epävarmuustekijöitä. Julkisuudessa hiljattain olleiden tietojen mukaan sisäministeriö varautuu peräti 100 000 turvapaikanhakijan saapumiseen. Tämä määrä on huikea jopa ennätysvuoden 2015 yli 32 000 turvapaikanhakijaan verrattuna.

Syksyn 2015 päättämättömyys aiheutti veronmaksajille miljardiluokan lisälaskun, jota kenties tietoisestikin tehdyt virheet edelleen kasvattivat. Laskun loppusummaa ei tiedä kukaan. Mutta sisäministeriön uuden kauhuskenaarion toteutuminen kriisiyttäisi Suomen talouden moninaisista yhteiskunnallisista kerrannaisvaikutuksista puhumattakaan. Sisäministeri Mykkäsen onkin lopulta ohjeistettava virkamiehiä ryhtymään ennalta ehkäiseviin toimiin pelkän jälkihoidon sijaan. Aikaa ei ole lainkaan hukattavaksi.

Lisäksi hallitus aikoo muun muassa poistaa Suomeen tulevilta ulkomaalaisilta 4 kuukauden työskentelyvaatimuksen, joka on tähän asti ollut edellytyksenä sosiaalitukien saamiselle. Jatkossa ulkomaalainen pääsisi nauttimaan Suomen sosiaalieduista, jos tienaa peruspäivärahan verran. Toteutuessaan esitys mitä todennäköisimmin vauhdittaisi halpatyövoiman tuloa Suomen työmarkkinoille. Hallituksen on torjuttava tämä kehitys, eikä sen tule lainkaan tuoda näin huonoa esitystä eduskuntaan.

Arvoisa puhemies! Varsin kiistanalaisen sote- ja maakuntauudistuksen kohtaloa odotetaan erityisellä jännityksellä. Vaikka eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta onkin työskennellyt uudistuksen parissa myös kesän aikana, ei eduskunnalla ole vieläkään hallussaan konkreettisia laskelmia uudistuksen todellisista kustannusvaikutuksista. Kaavailtu uudistus kuitenkin todennäköisesti nostaisi sote-palveluiden asiakasmaksuja. Vaikutukset kohdentuisivat silloin erityisesti pienituloiseen ja sote-palveluita paljon käyttävään väestönosaan.

Uudistuksen alkuperäinen tarkoitus oli tasoittaa terveyseroja, ei lisätä tulonsiirtojen tarvetta. Suunta on siis väärä. Sekä sosiaali- ja terveys- että perustuslakivaliokunnalla tuleekin olla viisautta tehdä järkeviä ratkaisuja kovassa aikataulullisessa ja poliittisessa puristuksessa. Ja jos hallitus siihen kaatuu, lohduttanee pääministeriä tieto siitä, että eduskuntavaalit ovat joka tapauksessa edessä lähikuukausina.

Arvoisa puhemies! Talousarviossa on huomioitu eduskuntaryhmien hiljattain tekemä yhteinen periaatepäätös, jolla sotiemme veteraaneille taataan yhdenvertaiset kotona asumista tukevat palvelut marraskuusta 2019 alkaen. Nykyisin sotainvalidien saamien maksuttomien kotipalveluiden ehtona on vähintään 10 prosentin haitta-aste.

Päätös jokaiselle veteraanille tarjottavista kotipalveluista on sisällöllisesti hyvä ja oikea. Perussuomalaiset ovat tähdänneet tämänkaltaiseen lopputulokseen useilla lakialoitteilla jo vuosikausien ajan. Nuorimmatkin veteraanit ovat kuitenkin jo 90-vuotiaita, joten kunniavelan maksamisella on erittäin kova kiire. Elossa on enää hieman yli 10 000 veteraania, ja heidän määränsä pienenee parilla tuhannella hengellä vuodessa.

Arvoisa puhemies! Uudistus tulisi saattaa voimaan heti ensi vuoden alusta lukien. Nopeamman toimeenpanon hintalappu olisi joitakin 10 miljoonia euroja, mikä on pieni summa verrattuna Suomen itsenäisyyden puolesta sodissa annettuihin uhrauksiin. Arvoisa puhemies! Vähintään sen koko kansakunta on velkaa veteraaneille.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_85+2018+3+179+179.aspx

Avainsanat: eduskuntatyö, julkinen talous, maahanmuutto, koulutus, työllisyys, sote

TIEDOTE: Perussuomalaisten Savio: Rikostausta voitava selvittää kaikilta alaikäisten parissa työskenteleviltä

Keskiviikko 5.9.2018 klo 9:50

TIEDOTE 5.9.2018

Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten Savio: Rikostausta voitava selvittää kaikilta alaikäisten parissa työskenteleviltä

Perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio vaati eduskunnan syyskauden avausistunnossa hallitukselta lakiesitystä, joka mahdollistaisi alaikäisten parissa lyhytaikaisestikin työskentelevien henkilöiden rikostaustan selvittämisen. Nykylaissa ilmenneet puutteet ovat ehtineet herättää loppukesän aikana voimakasta kansalaiskeskustelua.

Lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä on vuodesta 2003 alkaen velvoitettu esittämään työnantajalle työ- tai virkasuhteeseen ottamisen yhteydessä rikosrekisteriote, josta ilmenevät esimerkiksi mahdolliset lapseen kohdistuneet rikokset, samoin seksuaali-, väkivalta- ja huumausainerikokset. Otetta ei kuitenkaan voida nykyisellään vaatia tehtävissä, joissa työskentely kestää vuoden aikana enintään kolme kuukautta.

- Asia on herättänyt hämmennystä vanhempien keskuudessa. Esimerkiksi monet päiväkodit joutuvat palkkaamaan lyhytaikaisia sijaisia, mutta työnantajilla ei ole oikeutta tarkistaa heidän taustojaan. Kestämätön tilanne on korjattava pikaisella lakimuutoksella, Savio vaatii.

Lapsiasiainvaltuutettu Tuomas Kurttilan mukaan rikosrekisteriote pitäisi voida vaatia jo ennakoivasti erilaisiin sijaisrekistereihin kirjautuvilta työnhakijoilta. Savio yhtyy Kurttilan näkemykseen.

- Esitetty varsin yksinkertainen lakimuutos tarjoaisi vanhemmille mielenrauhaa ja parantaisi puhtain paperein töitä hakevien asemaa, Savio huomauttaa.

Täysistunnossa hallitusta edustanut työministeri Jari Lindström (sin.) lupasi ottaa asian selvitettäväkseen. Savio toivoo järjen lopulta voittavan.

- Vatuloinnin sijaan hallitukselta tarvitaan päättäväisiä toimia lasten ja nuorten turvallisuuden parantamiseksi. Perussuomalaiset haluavat, että myös alaikäisiin kohdistuvaa rikollisuutta torjutaan kaikin lainsäädännön mahdollistamin keinoin, Savio toteaa.

Lisätiedot:

Sami Savio, 045 2608 308

Avainsanat: tiedote, lapset ja nuoret, rikollisuus, eduskuntatyö

Kolumni: Työttömyys ei katoa itsestään

Torstai 2.8.2018 klo 15:32

Otin Ylöjärven Uutisten elokuun kolumnissani kantaa työttömyyteen ja sen hoitoon. Työttömyyden nujertamiseen tarvitaan keppilinjan sijaan muun muassa kannusteita, yritystoimintaan liittyvän byrokratian purkamista sekä järkevää koulutustarjontaa. Sitä vastoin kaavailtu perhevapaauudistus tulee heittää lopullisesti romukoppaan ja tarjota perheille aito mahdollisuus hoitaa pieniä lapsia kotona. Lasten etu on myös yhteiskunnan etu.

---

Työttömyys ei katoa itsestään

Työ- ja elinkeinoministeriön tuorein työllisyyskatsaus osoittaa 273 000 henkilön kärsineen työttömyydestä kesäkuun lopussa. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 10,4 prosenttia. Pirkanmaan tilanne on pitkästä aikaa hieman maan keskiarvoa valoisampi. Työttömyys on painunut kotimaakunnassamme tasan kymmeneen prosenttiin.

Tilastokeskuksen tekemä kyselytutkimus on vaihtoehtoinen, joskin hieman hämmentävä tapa mitata työttömyyttä. Tilastokeskus ei pidä työttömänä henkilöä, joka on ollut tutkimusviikon aikana yhdenkin tunnin palkkatyössä. Määritelmä on kapea eikä täysin vastaa perinteistä käsitystä toimeentuloon riittävästä työstä. Tilastokeskus raportoi 192 000 henkilön olleen kesäkuussa työttömänä.

Vaikka työttömyystilastot ovat kohentuneet, ei tilanne ole kaikilta osin järin ruusuinen. Esimerkiksi työkokeilusta tai kuntouttavasta työtoiminnasta työttömyyskorvauksen lisäksi maksettava yhdeksän euron kulukorvaus ei vastaa kunnollista palkkaa, vaikka työ olisi vaativuudeltaan pitkälti tavanomaisen palkkatyön kaltaista. Moni osa-aikatyötä löytänyt taas haluaisi tehdä huomattavasti pidempää työpäivää, mutta ei saa siihen mahdollisuutta.

Työllisyyttä tulee edistää ennen kaikkea kannustein, ei alituista keppilinjaa jatkaen. Työllistymisen ja yrittäjyyden esteiden purkaminen tai ainakin madaltaminen olisi luonnollisesti sekä yrittäjien, työntekijöiden että yhteiskunnan etu. Eteenpäin päästäisiin verotusta keventämällä ja pienyritysten toimintaedellytyksiä helpottamalla.

Lyhytnäköisen politiikan seurauksena korkealle nousseiden asumisen ja liikkumisen hintojen aleneminen helpottaisi työssäkäyntiä hieman kauempanakin. Muun muassa asuntokaupan varainsiirtovero vähentää tutkitusti muuttohalukkuutta. Olen sen vuoksi tehnyt kahden muun perussuomalaisedustajan kanssa toimenpidealoitteen, jolla työn perässä toiselle työssäkäyntialueelle muuttavat henkilöt vapautettaisiin varainsiirtoveron maksamisesta.

Työttömyyden kurimuksesta nousemiseen tarvitaan toisinaan myös henkilökohtaista ohjausta. Työttömyysaste ja nuorisotyöttömyys ovat pudonneet merkittävästi kaikissa alueelliseen työvoima- ja yrityspalvelukokeiluun osallistuneissa Pirkanmaan kunnissa. Maakunnan kansanedustajat tekivät kesäkuussa työministerille kirjallisen kysymyksen kokeilun jatkamisesta vuonna 2019. Ministeri ei kuitenkaan ole innostunut jatkamaan hyvin sujunutta kokeilua, koska se ei ole yhteensopiva hallituksen hellimän maakuntamallin kanssa. Tämä siitäkin huolimatta, että maakuntamallin käyttöönotto lykkääntyy ainakin vuoteen 2021.

Koulutuksen merkitys korostuu entisestään työurien pirstaloituessa ja elinikäisen oppimisen tarpeen lisääntyessä. Kortistoon kouluttamisessa ei kuitenkaan ole järkeä. Oppilaitoksissa annettavan tavanomaisen opetuksen ohella erityisesti työpaikoilla tarjottava oppisopimuskoulutus mahdollistaa työntekijöiden kustannustehokkaan täsmäkouluttamisen yritysten tarpeita vastaavasti. Oppisopimuskoulutusta kannattaisi lisätä merkittävästi, onhan sitä saaneilla erinomaiset mahdollisuudet työllistyä.

Sitä vastoin kauan rummutettu perhevapaauudistus lisäisi todennäköisesti varsinkin työttömien nuorten naisten määrää. Uudistuksen myötä äidit ja isät pakotettaisiin jakamaan alle kolmivuotiaiden lasten kotihoidon mahdollistava vanhempainvapaa. Perussuomalaisten linja on, että perheillä tulee jatkossakin olla valinnanvapaus pienten lasten hoitamisessa. Vanhemmat tunnistavat viranomaisia huomattavasti paremmin, mikä on heidän lastensa etu. Pitkällä tähtäimellä se on myös yhteiskunnan etu.

Avainsanat: työttömyys, eduskunta, kolumni

Näkemyksiäni hallituksen laatimasta julkisen talouden suunnitelmasta

Tiistai 26.6.2018 klo 22:55

Eduskunnassa käsiteltiin eilen (25.6.) julkisen talouden suunnitelmaa seuraaviksi neljäksi vuodeksi. Pitämässäni puheessa nostin esille näkökulmia liittyen työllisyyteen ja yrittäjyyteen, sote-uudistukseen, maahanmuuttoon ja EU-päätöksentekoon (video katsottavissa oheisesta linkistä):

https://www.youtube.com/watch?v=vxiHuHapMpU

"Arvoisa puhemies! Maailmantalouden hyvän kehityksen myötä Suomen työllisyyskehitys on ollut myönteinen, mutta valitettavasti työttömyys on Suomessa edelleen aivan liian korkealla tasolla ja moni työssä käyväkin kansalainen joutuu kamppailemaan pätkätyön, pienen palkan ja korkeiden elinkustannusten kanssa. Tilanne vaatii korjausta, ja perussuomalaiset ovat esittäneet lukuisia kehitysehdotuksia tilanteen parantamiseksi. Olemme muun muassa vaatineet tuloverotuksen asteittaista keventämistä, byrokratian purkamista sekä asumisen ja liikkumisen halpuuttamista, jolloin työnteosta ja yrittämisestä tulisi tässä korkeiden elinkustannusten maassa huomattavasti nykyistä kannattavampaa.

Arvoisa puhemies! Sitä vastoin ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta ei ole mitään tarvetta luopua, vaikka sitä on erityisesti kokoomuksen suunnalta jälleen tänään väläyteltykin. Muistin virkistykseksi lienee syytä todeta, että esimerkiksi erityisasiantuntijat on jo nyt vapautettu saatavuusharkinnasta. Suomalaisten työttömien lisäkouluttaminen työvoimapulasta kärsiville aloille on järkevä ratkaisu kohtaanto-ongelmaan.

Arvoisa puhemies! Tämän päivän eduskuntakeskustelussa on nostettu esille käsite elefantista huoneessa, ja sillä on viitattu ennen kaikkea sote-uudistukseen, jonka todellisia vaikutuksia hoidon laatuun, kustannusvaikutuksista tai säästöistä puhumattakaan eivät asiantuntijat ole pystyneet realistisesti arvioimaan. Tämä kaikki on heijastunut myös sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja mikseipä perustuslakivaliokunnankin pitkittyneinä käsittelyaikoina, eikä uudistuksen sisältö kiisteltyine valinnanvapausmalleineen ole lähelläkään valmista, vaikka vaalikausi lähestyy jo loppuaan. Alkuperäinen 3 miljardin euron säästötavoite on vauhtisokeudessa unohtunut jo aikoja sitten. Muun muassa palkkaharmonisointi ja hallituksen haikailemat valinnanvapauspilotit aiheuttaisivat ja aiheuttavat, mikäli uudistus toteutuu, satojen miljoonien eurojen lisäkustannukset. Hoitoketjut pilkkovan valinnanvapausmallin kustannukset maksatettaneen selvästi nykyistä korkeampina asiakasmaksuina, joiden suuruudesta hallitus on ollut varsin haluton esittämään juuri minkäänlaista arviota. Kovin paljon on siis vielä tehtävänä, ennen kuin kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut saadaan toteutettua kohtuullisin kustannuksin.

Arvoisa puhemies! Toinen kaikille näkyvissä oleva norsu lasivitriinissä on hallitsematon maahanmuutto siihen liittyvine lisäkustannuksineen. Perussuomalaiset näyttävät olevan ainoa eduskuntapuolue, joka kantaa tästä asiasta todellista huolta. Tilannetta ei ole parantanut hallitusohjelmaan kirjattu ja hallituksen viime joulukuussa julkaisema ennakko-odotuksista huolimatta varsin köykäinen selvitys maahanmuuton kokonaiskustannuksista. Tähän selvitykseen oli sisällytetty vain murto-osa maahanmuutosta aiheutuvista menoista. Osin tämä luonnollisesti johtuu kustannusarvioiden tekemisen vaikeudesta, mutta silti paljon parempaan olisi pitänyt tähdätä ja myös päästä.

Selvitykseen kootut luvut olisi voitu pääosin katsoa suoraan valtion talousarviosta, ja niin tehtiinkin, mutta paljon jäi puuttumaan. Sitä vastoin erinäiset välilliset kustannukset, joita esimerkiksi monien oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden keskimääräistä selvästi matalammasta koulutustasosta aina luku- ja kirjoitustaidottomuudesta lähtien väistämättä aiheutuu, loistivat hallituksen selvityksestä poissaolollaan. Osaamisvaatimusten koko ajan lisääntyessä kustannusten voi pitkällä tähtäimellä arvioida vain kasvavan, mutta ellei eduskunnalla ole käytössään realistisia arvioita edes maahanmuutosta tällä hetkellä aiheutuvista kustannuksista, on niitä lähes mahdotonta hahmottaa varsinkaan pitkällä tähtäimellä.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset ovat vaatineet hallitukselta useaan otteeseen huomattavasti nykyistä jämerämpiä otteita maahanmuuttopolitiikan järkevöittämiseksi. Valitettavasti hallitus ei ymmärtänyt tarttua antamiimme neuvoihin edes vaalikauden ensimmäisellä puoliskolla. Nyt kun EU-maat käyvät neuvotteluja turvapaikanhakijoiden sijoittamisesta sekä Euroopan unionin sisällä että sen ulkopuolella, ei Suomi saa olla yhtään sinisilmäinen. Kansallisen etumme varmistaminen on ehdottomasti maamme hallituksen ensisijainen tehtävä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen neuvottelutaktiikassa EU-pöydissä on kuitenkin runsaasti parantamisen varaa. Tämä on näkynyt muun muassa keskustelussa, jota on käyty EU:n tulevan rahoituskehyksen tiimoilta. Valtiovarainministeri on jo todennut julkisesti, että Suomi tulee tarvittaessa antamaan periksi jäsenmaksujen bruttokansantulo-osuuden kasvattamisessa. Tätä ei tosiaankaan voida pitää järin tiukkana linjana, varsinkin kun neuvottelutaktiikka on jo hyvissä ajoin etukäteen vuodettu julkisuuteen. Tällä menolla Suomi tulee jälleen kerran saamaan maksajan roolin. Se ei olisi todellakaan ensimmäinen kerta historiassa. Vaikka Suomen hallituksella näyttää olevan niin sanotusti hinkua päästä EU:n päättäviin ytimiin, ei sitä saa maksattaa kansalaisilla."

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_72+2018+3+137+137.aspx

Avainsanat: eduskuntatyö, julkinen talous, maahanmuutto, EU, työllisyys, sote

TIEDOTE: PS-kansanedustajat: Työn perässä muuttavat vapautettava asuntokaupan varainsiirtoverosta

Tiistai 26.6.2018 klo 15:00

TIEDOTE 26.6.2018

Julkaisuvapaa

PS-kansanedustajat: Työn perässä muuttavat vapautettava asuntokaupan varainsiirtoverosta

Perussuomalaiset kansanedustajat Sami Savio, Toimi Kankaanniemi ja Ville Vähämäki ovat tehneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka tarkoituksena on vapauttaa työpaikan perässä oman työssäkäyntialueensa ulkopuolelle muuttavat henkilöt asuntokaupan yhteydessä maksettavasta varainsiirtoverosta.

- Asumisen ja liikkumisen kalleus vaikeuttavat työllistymistä uudella paikkakunnalla. Vuokra-asuntojen heikon saatavuuden lisäksi ostajan asuntokaupassa maksama varainsiirtovero hankaloittaa entisestään työn perässä muuttamista, Savio arvioi.

Kansanedustajat haluaisivat vapauttaa henkilön varainsiirtoveron maksamisesta esimerkiksi silloin, kun tämä ostaa asunnon uudelta työssäkäyntialueelta toistaiseksi voimassa olevan tai vähintään puoli vuotta kestävän määräaikaisen työsopimuksen saadessaan. Varainsiirtoveron määrä on nykyään 2-4 % asunnon velattomasta kauppahinnasta, ellei kyseessä ole ensiasunnon ostaja.

- Erityisesti kasvukeskuksiin työn perässä muutettaessa varainsiirtoverosta vapauttaminen voisi tarkoittaa useiden tuhansien eurojen helpotusta asunnon uuden työpaikkansa lähistöltä ostavalle työntekijälle. Tämä olisi merkittävä kädenojennus ahkeralle työnhakijalle, Kankaanniemi toteaa.

Suomen talouden käännyttyä lopulta nousuun syntyy uusia työpaikkoja varsinkin kasvukeskuksiin ja niiden läheisyyteen. Kansanedustajien näkemyksen mukaan asumiskulujen alentaminen parantaisi kannustetta etsiä ja vastaanottaa pienipalkkaistakin työtä.

- Toimenpidealoite on jatkumoa perussuomalaisten eduskuntaryhmän tekemille avauksille asumisen halpuuttamiseksi. Varainsiirtoverotulomenetysten vastapainona esittämämme muutos edistäisi merkittävällä tavalla työvoiman liikkuvuutta vähentäen samalla työttömyyttä ja kasvattaen valtion tuloverokertymää, Vähämäki perustelee.

Lisätietoja:

Sami Savio, 09 432 3149
Toimi Kankaanniemi, 09 432 3054
Ville Vähämäki, 09 432 3195

Avainsanat: tiedote, asuminen, työllisyys, eduskuntatyö

TIEDOTE: Perussuomalaisten Savio ja Immonen: Milloin hallitus ryhtyy kansalaisten turvallisuutta edistäviin toimiin?

Maanantai 18.6.2018 klo 16:12

TIEDOTE 18.6.2018

Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten Savio ja Immonen: Milloin hallitus ryhtyy kansalaisten turvallisuutta edistäviin toimiin?

Perussuomalaisten kansanedustajat Sami Savio ja Olli Immonen ovat tehneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen Turussa terroristisessa tarkoituksessa tehtyä joukkopuukotusta selvittäneen riippumattoman tutkintaryhmän antamien suositusten toimeenpanosta ja sen aikataulusta. Iskun tekijä tuomittiin viime viikolla elinkautiseen vankeusrangaistukseen Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Tutkintaryhmä luovutti viime viikolla oikeusministerille listauksen suosituksista, joiden avulla voitaisiin tulevaisuudessa ehkäistä vastaavan kaltaisia iskuja, torjua niistä aiheutuvia vahinkoja ja parantaa kansalaisten turvallisuutta.

Savio ja Immonen vaativat hallitukselta ripeää toimintaa suomalaisten turvallisuuden parantamiseksi.

- Kansalaisten turvallisuuden ja koskemattomuuden suojeleminen kuuluu valtiovallan ydintehtäviin. Maamme sisäinen turvallisuustilanne on kuitenkin heikentynyt. Suojelupoliisin tekemän arvion mukaan terrorismin uhka on Suomessa kohonneella tasolla. Eräillä tutkintaryhmän antamilla suosituksilla Suomen sisäistä turvallisuutta voitaisiin kohentaa merkittävästi. Hallituksen on ryhdyttävä päättäväisiin toimenpiteisiin erittäin huolestuttavan kehityskulun kääntämiseksi, Savio ja Immonen vaativat.

Tutkintaryhmä muun muassa suosittaa Maahanmuuttovirastoa ja oikeusministeriötä huolehtimaan siitä, että turvapaikkapäätösten ja niistä hallinto-oikeuksiin tehtyjen valitusten keskimääräistä kokonaiskäsittelyaikaa lyhennetään merkittävästi nykyisestä. Käsittelyä tulisi tutkintaryhmän mukaan kiirehtiä niissä tilanteissa, joissa hakijan katsotaan olevan turvallisuusuhka.

Tutkintaryhmä myös ehdottaa, että Maahanmuuttovirasto hyödyntäisi kaikki kohtuudella käytettävissä olevat keinot turvapaikanhakijoiden henkilöllisyyden ja iän selvittämiseksi kehittämällä menettelytapojaan. Soveltuvia keinoja olisivat ainakin asian erityinen selvittäminen turvapaikkapuhuttelussa, iänmäärityksen hyödyntäminen sekä tietojen pyytäminen hakijan kotimaasta, ellei hakijaan kohdistuva uhka aiheudu valtiosta.

- Perussuomalaiset ovat jo kauan vaatineet turvapaikanhakijoiden taustojen tarkkaa selvittämistä, mutta ajatuksemme on tyrmätty muun muassa ihmisoikeussopimuksiin vedoten. Viimeistään tutkintaryhmän antamien virallisten suositusten myötä hallituksen on pakko herätä, Savio toteaa.

Ruotsissa vain pieni murto-osa ikätarkastuksen kohteeksi joutuneista henkilöistä oli kertonut haastattelutilanteessa oikean ikänsä. Myös Suomessa on saatu vastaavanlaisia kokemuksia.

- Turun puukotustenkin tekijä oli ilmoittanut Suomeen saapuessaan väärän nimen ja iän. Taustojen tarkalla selvittämisellä hänet olisi voitu saada jo ennen iskua viranomaisten haaviin, Immonen huomauttaa.

Lisätietoja:

Olli Immonen, 050 5120114
Sami Savio, 045 2608308

Avainsanat: tiedote, maahanmuutto, terrorismi, turvallisuus, eduskuntatyö

TIEDOTE: Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Lähilukiot ja pääsykokeiden arvostus turvattava - kiusaamiseen puututtava lailla

Perjantai 15.6.2018 klo 16:33

TIEDOTE 15.6.18

Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Lähilukiot ja pääsykokeiden arvostus turvattava – kiusaamiseen puututtava lailla

Eduskunta äänesti tänään lukiouudistuksen sisällöstä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää uudistusta suurelta osin tarpeellisena, mutta korostaa että lukioissa laajasti esiintyvään kiusaamiseen on puututtava tulevassa lainsäädännössä nyt esitettyä tiukemmin. Perussuomalaiset kokevat ongelmalliseksi myös sen, että korkeakoulujen pääsykoejärjestelmän merkitystä aiotaan kaventaa selvästi tulevaisuudessa. Perussuomalaiset vaativat lisäksi lähilukioiden aseman säilyttämistä.

Lähilukioilla turvataan yhdenvertaisuus ja yhteisöllisyys

Perussuomalaiset korostavat, että pienten lukioiden toimintaedellytykset on turvattava. Pienten lukioiden toiminta on heidän mukaansa erittäin tärkeää alueellisen yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta.

- Opiskelu pienessä lukiossa voi myös lisätä opiskelijoiden yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä sekä parantaa turvallisuuden tunnetta, kansanedustaja Sami Savio (ps.) lisää.

Kiusaamiseen puututtava tiukasti

Erityisesti perussuomalaiset haluavat puuttua lukioissa ilmeneviin kiusaamistapauksiin ajoissa ja huomattavasti nykyistä tehokkaammin.

- Lukion rehtorin ja opettajien tulisi olla velvoitettuja puuttumaan koulussa tai koulumatkalla tapahtuvaan kiusaamiseen, väkivaltaan ja häirintään sekä ilmoittaa tästä niihin syyllistyneen ja niiden kohteena olevan alaikäisen opiskelijan huoltajalle. Tätä näkökulmaa ei hallituksen esityksessä ole riittävässä määrin huomioitu. Perussuomalaisten mielestä niin olisi pitänyt tehdä, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) huomauttaa.

Perussuomalaiset olisivat kirjanneet lakiin lukion opettajakuntaa velvoittavan vastuun kiusaamisen kitkemiseksi, mutta esitys hävisi äänestyksessä.

Pääsykokeiden merkitys säilytettävä

Perussuomalaisten mukaan on varmistettava, että mahdollisuus hakeutua jatko-opintoihin pääsykokeiden kautta säilyy merkittävänä korkeakoulujen sisäänpääsyväylänä.

- Pääsykokeilla on edelleen oma tehtävänsä niin alalle soveltuvuuden kuin motivaation mittaajana myös hieman varttuneemmalla iällä. Emme halua sulkea ovea jatko-opintoihin yhdeltäkään opiskeluun motivoituneelta kansalaiselta supistamalla pääsykokeiden painoarvoa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri (ps.) toteaa.

Ylioppilastutkinnon suorittanut henkilö voisi uusia hyväksyttyjä ja hylättyjä kokeita jatkossa rajoituksetta. Perussuomalaisten ryhmä ei pidä tarkoituksenmukaisena, että ylioppilastutkinnon arvosanoja olisi mahdollista korottaa jatkossa täysin rajattomasti.

- Asiantuntijalausuntojen mukaan vain noin viisi prosenttia hyväksytyn kokeen uusijoista onnistuu arvosanansa korottamisessa. Riskinä on, että nuoret päätyvät loputtomaan ylioppilastutkintoarvosanojen korotuskierteeseen, mikä hidastaisi heidän pääsyään jatko-opintoihin. Perussuomalaiset haluavat varmistaa nuorille mahdollisuuden siirtyä nopeasti koulutuksen kautta työelämään, perussuomalaiset muistuttavat.

Lisätietoja:

Leena Meri, 050 5132330
Ritva ”Kike” Elomaa, 050 5120806
Sami Savio, 045 2608308

Avainsanat: eduskuntatyö, tiedote, koulutus, lukiot

TIEDOTE: Perussuomalaisten kansanedustajat tyrmäävät palveluiden laajentamisen laittomasti maassa oleville: "Täysin vastuutonta ja Suomen edun vastaista"

Perjantai 15.6.2018 klo 16:19

TIEDOTE 15.6.18

Julkaisuvapaa

Perussuomalaisten kansanedustajat tyrmäävät palveluiden laajentamisen laittomasti maassa oleville: "Täysin vastuutonta ja Suomen edun vastaista"

Eduskunta keskusteli eilen 14.6. kansanedustaja Susanna Huovisen (sd.) jättämästä lakialoitteesta, jolla halutaan tarjota maanlaajuisesti kattavammat terveydenhuollon palvelut muun muassa laittomasti ilman oleskelulupaa maassa oleville henkilöille. Nykyään laki turvaa kiireellisen tarpeen palvelut. Aloitteen on allekirjoittanut yksi kansanedustaja kaikista puolueista paitsi perussuomalaisista. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä tyrmää aloitteen vastuuttomana

- Kyse on siitä, halutaanko yhteiskunnan tarjoamia ja veronmaksajien kustantamia palveluja laajentaa koskemaan myös laittomasti maassa oleskelevia henkilöitä. Perussuomalaiset vaativat, että verovarat kohdennetaan suomalaisten hyväksi, kansanedustaja Sami Savio (ps.) täsmentää.

Merkittävä vetovoimatekijä

Perussuomalaisten kansanedustajien mukaan palveluiden laajentaminen olisi merkittävä vetovoimatekijä laittomalle siirtolaisuudelle ja pahentaisi entisestään tilannetta, jossa Suomessa on tuhansia henkilöitä luvatta ja viranomaisten saavuttamattomissa.

- Laittomasti maassa oleskelevien määrä kasvaa jatkuvasti. Ongelmaa pahentaa hallituksen löyhä maahanmuuttopolitiikka, jonka kiristämistä Perussuomalaiset ovat toistuvasti vaatineet. Hallitus on kuitenkin ilmeisen haluton ryhtymään konkreettisiin toimiin, Savio toteaa.

Kansanedustaja Jani Mäkelä (ps.) epäilee, että laittomasti maassa olevien määrä tulee kasvamaan, mikäli esitys menee läpi.

- Jos sisäministeriö arvioi, että nyt on 2 500 sellaista henkilöä, jotka tämän piirissä olisivat, niin montako niitä henkilöitä mahtaa olla ensi vuonna tähän aikaan, kun näitä kielteisiä turvapaikkapäätöksiä saaneita ei edes saada maasta poistettua? Mäkelä kysyy.

Suomella on oikeus määritellä, kuka saa nauttia palveluistamme

Mäkelä huomautti keskustelussa, että aloitteen tekijä keskustelisi näistä aiheista ja laillisuusperiaatteen noudattamisesta puoluetoverinsa, entisen sisäministeri Kari Rajamäen (sd.) kanssa.

- Rajamäen ansiosta tämä esitys aikanaan käsitykseni mukaan pöydälle jäikin. Hänen aikanaan sentään pystyi luottamaan, että myös SDP oli Suomen ja suomalaisten asialla eikä pyrkinyt avaamaan Suomea maailman sosiaalitoimistoksi! Mäkelä sivalsi.

- Laillisuusperiaatteessa on kyse siitä, että Suomen laki määrittelee sen, kenellä on oikeus oleskella maassamme ja toisaalta että vailla oikeutta olevien tulee poistua maasta. Meidän ei tule tunnustaa laittomasti maassa oleskeleville oikeuksia esimerkiksi sosiaaliturvaan tai muihin laillisesti maassa oleville kuuluviin etuuksiin, perussuomalaiset täsmentävät.

Lisätietoja:

Sami Savio, 045 2608308
Jani Mäkelä, 050 5122269

Avainsanat: eduskuntatyö, maahanmuuttopolitiikka, laittomasti maassa oleskelevat

TIEDOTE: PS-kansanedustajat: Kasvatusvastuuta ei pidä ulkoistaa yhteiskunnalle

Torstai 7.6.2018 klo 10:09

TIEDOTE 7.6.18

Julkaisuvapaa

PS-kansanedustajat: Kasvatusvastuuta ei pidä ulkoistaa yhteiskunnalle

Mittava varhaiskasvatuslain uudistus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä. Perussuomalaiset ovat kritisoineet uudistukseen sisältyvää päiväkotien henkilökunnan pätevyysvaatimusten tuntuvaa kiristystä ja todenneet sen vaikeuttavan työvoiman saatavuutta alalle. Perussuomalaiset katsovat myös monien julkisuudessa esitettyjen, lastenhoitoon ja kasvatukseen liittyvien vaatimusten nivoutuvan ongelmallisesti toisiinsa, kaventavan toteutuessaan perheiden päätösvaltaa ja siirtävän kasvatusvastuuta yhä enemmän yhteiskunnalle.

- Vaikka laadukas varhaiskasvatus on tärkeää, se ei ole oikotie onneen. Lapsi tarvitsee ennen kaikkea yhteistä aikaa tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Vanhempia on tuettava tekemään juuri heidän lapselleen sopivia valintoja, tarkoittipa se kotihoitoa tai päiväkotien varhaiskasvatukseen osallistumista, kansanedustaja Sami Savio (ps.) vaatii.

Perhevapaauudistus laitettiin jäähylle alkuvuodesta, mutta sitä on jo vaadittu tulevaan hallitusohjelmaan. Perussuomalaiset vaativat, että perheiden valinnanvapautta hoitovapaan jakamisessa vanhempien kesken ei saa kaventaa.

- Jopa alle kolmivuotiaat lapset halutaan ehkä osin ideologisista syistä niin sanottuun kasvatusputkeen. Me emme halua tällaista, vaan kunnioitamme vanhempien parasta tietämystä siitä, mikä on heidän lapselleen eduksi, kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa (ps.) huomauttaa.

Perussuomalaiset toteavat, että mikäli perheiden valinnanvapautta kavennetaan, se voi pakottaa perheet turvautumaan päivähoitoon. Tämä taas saattaa lisätä kuntien kustannuksia.

Useiden muiden puolueiden ja OAJ:n taholta on esitetty myös oppivelvollisuuden ja esiopetuksen ulottamista jo viisivuotiaisiin lapsiin. Lisäksi varsinkin poliittisesta vasemmistosta on vaadittu kokonaan maksutonta varhaiskasvatusta.

- Tämä on ideologiaa, jossa lapset halutaan ”putkeen” kasvamaan samaan muottiin mahdollisimman aikaisin. Toisekseen esimerkiksi maksuton varhaiskasvatus maksaisi yhteiskunnalle jopa satoja miljoonia. Liikenevät varat tulisi ennemmin käyttää esimerkiksi ryhmäkokojen pienentämiseen ja työntekijöiden palkkoihin, kansanedustaja Laura Huhtasaari (ps.) luettelee.

Lisätiedot:

Ritva ”Kike” Elomaa, +358 505120806
Sami Savio, +358 452608308
Laura Huhtasaari, +358 505122860

Avainsanat: eduskuntatyö, perheuudistus, lastenhoito

Sotiemme veteraanien kotihoito on turvattava

Perjantai 25.5.2018 klo 14:53

Eduskunnassa käytiin eilen 24.5. lähetekeskustelu Ritva "Kike" Elomaan laatimasta ja muiden perussuomalaisten kansanedustajien allekirjoittamasta lakialoitteesta, jolla sotaveteraaneille turvattaisiin sosiaalihuoltolain mukaiset kotipalvelut riippumatta heidän saamastaan vammasta tai sen haitta-asteesta. Tuin edustaja Elomaan aloitetta oheisella puheenvuorollani:

"Arvoisa puhemies! Tässä edustaja Elomaan laatimassa ja myös muiden perussuomalaisten kansanedustajien allekirjoittamassa lakialoitteessa esitetään kunniavelkamme maksamista vuosina 1939—45 käytyjen sotien veteraaneille järjestämällä heille aloitteen toteutuessa sosiaalihuoltolain mukaiset kotipalvelut. Tämä edustaja Elomaan lakialoite on erittäin kannatettava, ja olen tosiaan myös itse sen allekirjoittanut. Perussuomalaiset ovat jo aiemmin ajaneet vahvasti veteraanien asiaa, ja tämä lakialoite on sille työlle jatkoa.

Arvoisa puhemies! Edustaja Elomaa piti erittäin hyvän esittelypuheenvuoron, jolla perusteli lakialoitteen tärkeyttä. Maallemme erittäin raskaat sotavuodet 1939—45 ratkaisivat itsenäisen ja demokraattisen Suomen kohtalon. Elleivät veteraanit olisi antaneet niinä vuosina korvaamatonta panostaan isänmaamme hyväksi, olisi nykymuotoinen Suomi varmasti hyvin erilainen maa asua ja elää. Olisimme joutuneet itäblokkiin tahtomattaan kuuluneiden maiden joukkoon, eikä vapautuminen kommunismin ikeestä olisi tapahtunut vaivattomasti edes Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Edellisessä pykälässä käytyyn keskusteluun viitaten esimerkiksi sananvapautemme tila olisi ollut todennäköisesti paljon nykyistä huonompi.

Arvoisa puhemies! Valitettavasti veteraanien joukko on harventunut hyvin nopeasti ajan kulumisen myötä. Heitä ei ole enää hengissä kuin hieman toistakymmentätuhatta, ja jo viiden vuoden kuluttua veteraanien lukumäärä on enää pieni murto-osa nykyisestä luonnollisen poistuman takia. Kuten edustaja Elomaan lakialoitteessa on todettu, veteraanien ikääntyessä myös heidän hoidontarpeensa kasvaa merkittävästi. Siksi esittämämme kotipalveluiden turvaaminen veteraaneille on välttämätöntä, vaikka se tapahtuukin aivan auttamattoman myöhään. Tällä lakialoitteella onkin kova kiire, ja toivon kaikkien muiden perussuomalaisten tavoin sille ripeää käsittelyä valiokunnassa sekä hyväksymistä täysistunnossa."

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_55+2018+7+4+4.aspx

Avainsanat: eduskuntatyö, veteraanit

Kansalaisuuden saamisen ehtoja on kiristettävä tuntuvasti

Keskiviikko 23.5.2018 klo 23:51

Eduskunnassa käsiteltiin keskiviikkona 23.5. perussuomalaisten Ville Tavion laatimaa erinomaista lakialoitetta Suomen kansalaisuuden myöntämisen ehtona olevan asumisaikavaatimuksen kiristämiseksi. Aihetta käsiteltäessä puheenvuoroja pitivät vain perussuomalaisedustajat, jotka korostivat mm. suomalaisten perinteiden ja niiden suojelemisen tärkeyttä. Ville Tavion lakialoitteen toteutuessa kansalaisuuden saamisen ehtoja tiukennettaisiin siten, että yleinen asumisaikavaatimus Suomen kansalaisuutta haettaessa nostettaisiin viidestä kymmeneen vuoteen:

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut/LA_12+2018.aspx

Suomen kansalaisuuden saamisen ehdot eivät saa olla lievempiä kuin muissa samankaltaisissa Euroopan maissa. Verrokkimaihimme nähden suhteellisen lyhyt nykyinen asumisaikavaatimus yhtenä kansalaisuuden saamisen ehtona on ehdottomasti eräs merkittävä maahanmuuton vetovoimatekijä. Kansalaisuuden saamisen ehtoja on syytä tiukentaa muiltakin osin, esimerkiksi työpaikka- ja kielitaitovaatimusten osalta. Perussuomalaisten Olli Immonen nosti eduskuntakeskustelussa esille sen huomion, ettei kansalaisuuden saavilla henkilöillä saa olla rikollista taustaa. Se on erittäin tärkeää jo pelkästään Suomen sisäisen turvallisuudenkin näkökulmasta.

Kuten Ville Tavion lakialoitteen perusteluista käy hyvin ilmi, kansalaisuuslakia muutettiin muutama vuosi sitten siten, että kansalaisuuden yhtenä edellytyksenä ollut, yleisesti vaadittava yhtäjaksoinen asumisaika Suomessa lyheni kuudesta vuodesta viiteen. Samassa yhteydessä lyhennettiin niin sanotun (useassa jaksossa) kerätyn asumisajan vaatimusta kahdeksasta vuodesta seitsemään. Ulkomaalaislain taannoiset muutokset johtivatkin kansalaisuushakemusten selvään kasvuun heti seuraavana vuonna, ja tämä kasvu on jatkunut edelleen. Lisäksi on huomioitava, että vuosittain noin 80 prosenttia, tai jopa sen yli, annetuista päätöksistä on ollut hakijan kannalta myönteisiä. Näiden tilastojen perusteella on varsin helppo arvioida, että kansalaisuuden saamisen ehtoja on höllennetty aivan liikaa.

Perussuomalaiset puolustavat suomalaisuutta ja maamme kunniakkaita perinteitä. Olemme siksi vaatineet vastuullista maahanmuuttopolitiikkaa jo pitkään. Valitettavasti emme ole saaneet juuri tukea muilta puolueilta, emme hallituksessa emmekä oppositiossa. Perussuomalaisten näkemysten mukaan nykyisen kaltainen löyhä kansalaisuuslaki lyhyine asumisaikavaatimuksineen ei monessakaan tapauksessa ole riittävän pitkä integroidakseen ulkomailta Suomeen tulleita henkilöitä maamme kulttuuriin ja tapoihin. Siten kansalaisuuden myöntämisen ehtoja on syytä kiristää pikaisesti Ville Tavion lakialoitteessaan esittämällä tavalla. Tämä on jatkossa yhä tärkeämpää, varsinkin kun turvapaikanhakija- ja siirtolaisvirrat Euroopassa jatkuvasti kasvavat.

Avainsanat: maahanmuuttopolitiikka, kansalaisuus, eduskuntatyö

Sote- ja maakuntauudistus on hyvin hataralla pohjalla

Tiistai 22.5.2018 klo 20:07

Oikeuskanslerinvirasto kertoi tänään pitävänsä maakuntavaalien aikataulua liian nopeana. Viraston mukaan maakuntavaalit voidaan järjestää aikaisintaan puoli vuotta lakien hyväksymisen jälkeen. Tähän asti hallitus on arvioinut jopa alle neljän kuukauden ajanjakson riittävän. Vaaleja onkin siirrettävä lokakuusta reilusti eteenpäin, jos niihin liittyvät lakiesitykset ylipäänsä hyväksytään.

Myös eduskunnan täysistunnossa käytiin tänään keskustelua mm. sote- ja maakuntauudistukseen liittyvistä liitännäislaeista. Vaikka paikalla oli myös muutama hallituspuolueiden edustaja, vain opposition edustajat pitivät aiheesta puheenvuoroja. (Tiedä sitten, mistä kaikesta se oikein kertoo.) Alla on kahdesta pitämästäni puheenvuorosta ensimmäinen:

"Arvoisa puhemies! On kyllä varsin helppoa yhtyä muun opposition riveistä tänään tulleeseen kritiikkiin maakunta- ja sote-uudistuksen toteuttamiseen liittyvistä riskeistä, jotka myös virkamiehet ja muut asiantuntijat ovat toistuvasti tuoneet esille. Valitettavasti hallituspuolueet eivät näytä näitä asiantuntijalausuntoja pitävän juuri minään.

Kaikkein pahinta on se kiire, jolla tätä uudistusta viedään nyt raa’an voiman turvin eteenpäin. Toisaalta tämä kyseenalainen etenemistapa on tässä viime viikkojen aikana johtanut muun muassa siihen, että hallituspuolueiden rivit ovat rakoilleet ja repeilleet. Saa nähdä, mitä jatkossa on tulossa.

Lisäksi viime viikolla kyselytunnilla ministerin suusta kuulimme myös sen, ettei hallitus ole edes miettinyt sitä, miten uudistuksen mahdollisen voimaantulon jälkeen puututaan näihin epäkohtiin ja korjataan niitä, mitä väistämättä aina näin isoissa uudistuksissa ilmenee. Onkin erittäin huolestuttavaa, ettei mitään varasuunnitelmaa ole olemassa.

Arvoisa puhemies! Viime viikolla julkistetun, tuoreen virkamiesmuistion mukaan tämän sote-uudistuksen suurin hyöty syntyisi digitalisaation hyödyntämisestä. Sen myötä saataisiin noin 4 miljardin euron säästöt, jotka edustaja Adlercreutzkin nosti tässä äskeisessä puheenvuorossaan esille, mutta on tosiaan hyvin kyseenalaista, etteikö näitä säästöjä saataisi muutenkin, ilman tätä hyvin, hyvin monimutkaista uudistusta. Tekninen kehitys toki etenee joka tapauksessa, se ei liity tähän hallituksen politiikkaan millään tavalla.

Täällä on myös viitattu valinnanvapauslainsäädännön säästöpotentiaaliin, joka myös on virkamiesmuistion mukaan korkeintaan 0 euroa. Todennäköisesti menokasvu siitä vain yltyy, suuruutta ei tiedä kukaan.

Arvoisa puhemies! Oppositiopuolueet ovat tosiaan tehneet yhteistyötä muun muassa valtiovarainvaliokunnassa. Täällä sen lisäksi mainittiin, että eri oppositiopuolueiden näkemykset ovat uudistuksen suhteen hieman erilaisia, poikkeavat väistämättä toisistaan puoluekannasta riippumatta. Mutta huoli on kuitenkin yhteinen: Se, mihin hallitus on tällä kovalla kiireellä Suomea ajamassa. Viekö se meidät uuteen taloudelliseen ahdinkoon, ja heikentääkö se terveyspalveluita niin paljon, että ne heikkenevät eikä niitä ole kaikissa Suomen osissa enää saatavissa?

Arvoisa puhemies! Valitettavasti näyttääkin vahvasti siltä, että tässä uudistuksessa on hyvin vahvasti kyse valtapolitiikasta, mikä on tosin itseään asiakeskeiseksi poliitikoksi puheissaan mainostavan pääministeri Sipilän lausunnoista käynyt jo aiemmin ilmi. Hän on toistuvasti uhannut hallituskumppaneitaan uusilla vaaleilla, ellei tätä [Puhemies koputtaa] uudistusta viedä eteenpäin."

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_53+2018+6+14+14.aspx

Avainsanat: sote-uudistus, maakunta. eduskuntatyö

Vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohdat on korjattava pikaisesti

Perjantai 18.5.2018 klo 15:16

Perussuomalaiset tukivat eilisessä täysistunnossa voimakkaasti vakuutuslääkärijärjestelmän epäkohtien korjaamiseksi laadittua kansalaisaloitetta. Pidin asian tiimoilta seuraavan puheenvuoron:

"Arvoisa puhemies! Kansalaisaloitejärjestelmää on viime vuosina toisinaan kovastikin arvosteltu, joskus syystä ja usein ilman syytä. Mutta kansalaisaloitejärjestelmään liittyy sellainen erinomainen piirre, että sillä voidaan nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja eduskuntakäsittelyyn asti suuria kansalaisryhmiä koskettavia epäkohtia. Nyt tämä käsiteltävänä oleva kansalaisaloite tapaturmavakuutuslain 41 d §:n muuttamiseksi eli käytännössä vakuutus- ja eläkeyhtiöiden lääkäreillä tällä hetkellä olevan oikeuden ilman perusteltua syytä ja jopa potilasta näkemättä kumota hoitavan lääkärin lausunto poistamiseksi on esimerkki sellaisesta epäkohdasta, jota eduskunta ei aiemmin ole uskaltanut korjata. Syytä siihen, miksi eduskunta ei ole tässä asiassa edennyt, joka epäkohta on ollut varmasti pitkään meidän kaikkien tiedossa, en osaa valitettavasti edes arvailla.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisille tämän asian ja epäkohdan korjaaminen on erittäin tärkeää oikeudenmukaisuussyistä. Asiaa julkisuudessa erittäin paljon esillä pitänyt edustaja Ronkainen pohti jo keskustelun alussa käyttämässään hyvässä ja asiantuntevassa puheenvuorossa paljon tähän aihealueeseen liittyviä näkökulmia. Edustaja Ronkainen on myös laatinut viime vuonna pitkälti samansisältöisen lakialoitteen, joka ei valitettavasti ole ainakaan vielä edennyt eduskunnassa maaliin asti. Tilannehan on se, että lakialoitteet hyvin usein raukeavat vaalikauden lopulla, mutta nyt tämän käsittelyssä olevan kansalaisaloitteen kautta tämä epäkohta on eduskunnassa ja asia saa yhä vahvemman painoarvon ja merkityksen, joka sille ehdottomasti kuuluukin.

Arvoisa puhemies! Vakuutuslääkäreiden oikeutta kumota hoitavan lääkärin diagnoosia ei tultaisi lakimuutoksen myötä tietenkään kokonaan poistamaan, mutta jatkossa vakuutuslääkäreiltä tulisi ehdottomasti vaatia asianmukaiset perustelut päätökselleen, ja se on mielestäni täysin oikeutettu vaatimus. Sitä vastoin vakuutusyhtiön ja sen käyttämien asiantuntijalääkäreiden tämänhetkinen mahdollisuus kiistää hoitavan lääkärin antama diagnoosi potilasta näkemättä ja vieläpä ilman lääkärin ammattietiikkaan liittyvää juhlallista vakuutusta on mielestäni täysin oikeustajun vastaista, ja tämä epäkohta onkin korjattava pikaisesti.

Arvoisa puhemies! Kansalaisaloitteen myötä asia onkin mahdollista saada kuntoon, ja samalla voidaan hälventää merkittävästi järjestelmää kohtaan tunnettua epäluuloa. Perussuomalaiset tukevat erittäin vahvasti tätä kansalaisaloitetta. Kiitän kaikkia aloitteen allekirjoittajia ja toivon aloitteelle menestyksellistä valiokuntakäsittelyä."

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_51+2018+3+30+30.aspx

Avainsanat: vakuutuslääkärit, eduskuntatyö, oikeudenmukaisuus

Yleisen oikeustajun tulee toteutua tuomioistuinten päätöksissä

Sunnuntai 6.5.2018 klo 12:36

Tuomioistuimien tekemät päätökset poikkeavat valitettavan usein normaalista oikeustajusta. Suomalaisia on kuohuttanut tällä viikolla tuore Korkeimman oikeuden päätös olla myöntämättä valituslupaa tapauksessa, jossa 10-vuotiaan kanssa sukupuoliyhteydessä ollut mies tuomittiin raiskauksen sijaan ainoastaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomion perusteluiden mukaan lapsen ei voitu todistaa vastustaneen yhdyntää. Tämä on vahvasti normaalin järjen ja yleisen oikeustajun vastaista.

Näin karuun lain tulkintatapaan on tultava pikainen muutos. Perussuomalaiset tekivät jo viime vuonna lakialoitteen, jonka toteutuessa vastaavia rikoksia pidettäisiin automaattisesti raiskauksina. Samalla niistä voitaisiin tuomita kovempia rangaistuksia. Myös monien oikeusoppineiden mukaan rangaistuskäytäntöä tulee tiukentaa, kuten lakialoitteemme perusteluistakin ilmenee.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lakialoite/Sivut/LA_19+2017.aspx

Hallitusohjelmaan on tehty seuraava kirjaus: ”Hallitus parantaa rikoksen uhrin asemaa rikosprosessissa lainsäädäntöä kehittämällä. Varmistetaan, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen. Tarkistetaan ensikertalaisuussäännöksiä, väkivaltarikosten sekä lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten rangaistustasoa sekä ehdollisen vankeustuomion tehostamismahdollisuuksia, kuten lyhyt ehdoton vankeus, yhdyskuntapalvelu ja valvottu koevapaus.”

Silti ainakin vielä toistaiseksi mainittu kirjaus on jäänyt pelkäksi sanahelinäksi, vaikka hallituskausi lähestyy jo loppuaan. Hallituspuolueiden tuleekin herätä lopulta unestaan. Hallituksen on tartuttava toimeen ja siinä yhteydessä Perussuomalaisten tekemään lakialoitteeseen ripeällä aikataululla, mikäli se pitää tärkeänä kaikkien suomalaisten fyysisen koskemattomuuden suojelemista lainsäädännöllisin keinoin. Tätä edellyttää myös kansalaisten ylivoimainen enemmistö.

Avainsanat: rikollisuus, rangaistukset, eduskuntatyö

Vanhemmat kirjoitukset »