Perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikka on järkevää ja johdonmukaista

Torstai 26.9.2019 klo 17.19

Eduskunta käsitteli 25.9. kansalaisaloitetta, joka tähtää Suomessa seksuaalirikoksista tuomittujen oleskeluluvan peruuttamiseen ja karkottamiseen. Pidin asian käsittelyn yhteydessä seuraavan puheenvuoron:

"Arvoisa puhemies! Eduskunnan käsittelyssä on erittäin tärkeä kansalaisaloite, jossa esitetään seksuaalirikoksista Suomessa tuomittujen ulkomaalaisten henkilöiden oleskeluluvan peruuttamista ja maasta karkottamista. Kiitän tähän alkuun kaikkia yli 100 000:ta kansalaisaloitteen allekirjoittanutta suomalaista.

Arvoisa puhemies! Tässä on kyseessä hyvin merkittävä kansalaisaloite sellaisesta aihealueesta, josta perussuomalaiset ovat puhuneet täällä eduskunnassa jo pitkään ja myös tehneet lukuisia lakialoitteita ja muita konkreettisia ehdotuksia jo vuosikausien ajan. Keskustelussa on tänään aiemmin viitattu muun muassa 14 perussuomalaisen kansanedustajan vuonna 2012 allekirjoittamaan lakialoitteeseen, jossa tähdättiin samankaltaiseen lopputulokseen kuin tässä kansalaisaloitteessa.

Olemme toistuvasti myös vaatineet laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden säilöönottoa ja maasta poistamista. Lisäksi olemme johdonmukaisesti esittäneet seksuaali- ja väkivaltarikoksista tuomittavien rangaistusten alarajojen tuntuvaa nostoa. Edellä mainitun lisäksi perussuomalaiset tekivät viime kaudella lukuisia aloitteita, muun muassa Suomen kansalaisuuden saamisen edellytysten merkittävästä tiukennuksesta. Ehdotimme muun muassa asumisaikavaatimusten tuntuvaa pidentämistä, ja samoin olemme vaatineet kielitaitovaatimusten tiukentamista.

Arvoisa puhemies! Seksuaalirikosten määrä on kääntynyt Suomessa viime vuosina erittäin rajuun kasvuun. Poliisihallituksen tilastojen mukaan ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä, 3 856, oli viime vuonna noin 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017, ja tilastojen mukaan noin joka neljättä ilmoitettua seksuaalirikosta epäiltiin ulkomaalaisten tekemiksi. Pääkaupungissa ilmoitettujen seksuaalirikosten määrä kasvoi jopa noin 48 prosenttia. Tämä kasvu on varsin järisyttävä.

Arvoisa puhemies! Näiden tilastojen synkkenemisen syitä on arvioitu, ja on usein vedottu muun muassa siihen, että ilmoittamiskynnys olisi merkittävästi alentunut. Itse en kuitenkaan tähän selitykseen usko, vaan katson, että ongelma on hyvinkin todellinen ja johtuu aivan muista tekijöistä. Tilanteeseen onkin puututtava määrätietoisin ottein, mihin myös tämä kansalaisaloite tähtää."

Avainsanat: eduskuntatyö, maahanmuuttopolitiikka, kansalaisaloitteet