Kolumni: Toimivaa peruskoulua ei kannata romuttaa

Torstai 5.9.2019 klo 15.50

Käsittelin eilen (4.9.) Tamperelaisessa julkaistussa kolumnissani mm. peruskoulun tilaa:

"Toimivaa peruskoulua ei kannata romuttaa

Eduskunnan tämän syksyn tärkeimpiin tehtäviin kuuluu valtion ensi vuoden talousarvion hyväksyminen. Valtiovarainministeriön 2,3 miljardia euroa alijäämäisessä talousarvioesityksessä julkiset menot kasvavat noin 1,5 miljardia euroa. Toisaalta esimerkiksi liikenteen kustannukset nousevat tuntuvasti, mikäli Rinteen hallitus paikkaa menokasvusta aiheutuvaa lisävajetta polttoaineverotuksen 250 miljoonan euron korotuksella.

Hallituksen budjettineuvotteluista ei tule helppoja, varsinkaan jos se aikoo pitää kiinni tavoitteestaan tasapainottaa julkinen talous vuoteen 2023 mennessä. Ministerien väliset erimielisyydet ovat nousseet ympäristö- ja teollisuuspolitiikan linjaerojen tavoin julkisuuteen muun muassa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrärahalisäysten aikataulusta päätettäessä.

Kestävä pohja koko elämän mittaiselle oppimispolulle luodaan peruskoulussa, jossa on tarkoitus omaksua ennen kaikkea äidinkielen ja matematiikan kaltaiset tärkeät perustaidot. Uuden opetussuunnitelman käyttöönotto on herättänyt runsaasti julkista keskustelua ja kritiikkiä. Osassa kouluista on luovuttu perinteisestä luokkahuoneopetuksesta ja siirrytty itseoppimiseen avoimissa yhteistiloissa. Häiriötekijöiden moninkertaistuttua oppilaille on jopa jouduttu jakamaan kuulosuojaimia meluhaittojen pienentämiseksi. Epäonnistuneen koulu-uudistuksen häviäjiä ovat erityisesti hiljaiset ja oppimisvaikeuksista kärsivät lapset.

Luonnollisesti koulutussektorikin kaipaa ajoittain uudistamista. Esimerkiksi ammattikoulun kestoa voitaisiin lyhentää kolmesta kahteen vuoteen. Turhien välipäivien jäädessä pois opiskelumotivaatio kohenisi, eivätkä kustannuksetkaan kasvaisi. Toimivaa peruskoulua ei sitä vastoin pidä romuttaa pelkän muutoshalun vuoksi. Päättäjien vastuulla on varmistaa, ettei pienten koululaisten tarvitse oppia perusasioita omin voimin.

Onneksi mainittu ongelma ei koske kaikkia kouluja. Ylöjärvellä uusien erityisopettajien palkkaaminen on mahdollistanut tasokkaamman opetuksen kaikille oppilaille. Lisäpanostus suomalaislasten tulevaisuuteen maksaa itsensä vuosien saatossa takaisin moninkertaisesti."

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/797076-kolumni-toimivaa-peruskoulua-ei-kannata-romuttaa

Avainsanat: koulutus, peruskoulu