Asumisen kustannuksia ei saa enää korottaa!

Tiistai 23.10.2018 klo 19.36

Eduskunnassa käytiin tänään keskustelua hallituksen esityksestä energiaverotuksen muuttamiseksi. Käytännössä esityksen toteutuminen johtaisi mm. kaukolämmön hinnannousuun. Perussuomalaiset vastustavat Suomen jo ennestään aivan liian korkeita asumiskustannuksia yhä kovemmiksi kasvattavia Sipilän hallituksen esityksiä, joten pidin aiheen tiimoilta mm. seuraavan puheenvuoron:

"Arvoisa puhemies! Asumisen hintaan ja kalleuteen on kiinnitetty täysin aiheellisesti vahvaa huomiota viime aikoina myös eduskunnassa. Me muistamme, kuinka täällä viime torstain kyselytunnilla otettiin vahvasti kantaa asunnottomuuden syihin ja viime perjantaina taas keskusteltiin muun muassa mahdollisuudesta kohtuullistaa sähköveroa. Paitsi asuntojen myös sähkön ja lämmityspolttoaineiden korkea hinta ovat vieneet ja vievät jatkossa yhä merkittävämmän osan tavallisten kansalaisten käteenjäävistä tuloista, mutta siitäkin huolimatta, että itse sähköenergian hinta on ollut kohtuullisen matalalla, sähkön kuluttajahintaa nostavat muun muassa sähkönsiirron hinta, sähkövero ja vieläpä arvonlisävero siihen päälle, ja tähän asiaan on saatava pikainen muutos.

Olen saanut asumisen hintaan liittyvää kansalaispalautetta viimeksi tänään. Monet suomalaiset ovatkin aiheellisesti huolissaan tulojensa riittävyydestä, ja erityisen heikossa asemassa ovat pienituloiset yksinasujat. Esimerkiksi öljylämmitteisissä omakotitaloissa yksin asuvien eläkeläisnaisten asumismenot ovat tilastojen mukaan keskimäärin jopa 47 prosenttia käytettävissä olevista tuloista. Eduskunnan on mielestäni aivan ehdottomasti löydettävä keinoja, joilla asumiskustannuksia saadaan jatkossa pienennettyä.

Arvoisa puhemies! Valitettavasti tämä nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteveron muuttamisesta, tai käytännössä korottamisesta, vie kehitystä täysin väärään ja kestämättömään suuntaan. Esityksen perustelujen mukaan veronkorotukset kohdistuisivat suurelta osin kaukolämmitykseen ja muihin asuntojen lämmityskustannuksiin. Ja kun otetaan huomioon jo nykyisten asumiskustannusten kalleus, energian korkea verotus sekä myös esimerkiksi tämä aiemmin mainitsemani sähkönsiirron kalleus ja korkea sähkövero, niin tämä hallituksen esitys on kohtuuton.

Perussuomalaiset eivät voi hyväksyä hallituksen ehdottamia asumisen hintaa entisestään nostavia toimenpiteitä. Sitä vastoin tulemme esittämään tänä syksynä lukuisia keinoja, joilla asumiskustannuksia ja -kuluja voidaan pienentää.

Arvoisa puhemies! Kaikkein eniten asumismenoja alentavat toimenpiteet helpottaisivat pienituloisten kansalaisten elämää. Vaikka asuminen on elintärkeä perustarve, niin on täysin kohtuutonta olettaa, että kansalaiset haluaisivat käyttää siihen leijonanosan tuloistaan, mutta tällä hetkellä heidän kuitenkin on pakko niin tehdä.

Arvoisa puhemies! Hallituksen tulee ehdottomasti ottaa tavallisten suomalaisten arki huomioon päätöksiä tehdessään, ja se koskee myös tätä lakiesitystä."

Avainsanat: eduskuntatyö, asuminen, kustannukset, pienituloiset

TIEDOTE: Perussuomalaiset: Hallituksella ei tahtoa halpuuttaa asumiskustannuksia

Torstai 19.4.2018 klo 11.04

TIEDOTE 19.4.18

Julkaisuvapaa

Perussuomalaiset: Hallituksella ei tahtoa halpuuttaa asumiskustannuksia

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä arvostelee hallitusta siitä, ettei hallitus tehnyt kehysriihessään konkreettisia ratkaisuja asumiskustannusten kohtuullistamiseksi.

- Hallitus ei kehysriihessä tehnyt yhtään päätöstä, jolla Suomen kohtuuttoman korkeita asumiskustannuksia olisi alennettu.  Monen perheen tuloista jopa lähes puolet kuluu asumiseen. Ilmeisesti tämä on hallituspuolueiden rahakkaiden piirien etu, kun ei kuluja haluta kitkeä, kansanedustaja Jani Mäkelä (ps) arvioi.

Perussuomalaiset ovat laatineet asumisen halpuutusohjelman. Perussuomalaiset esittää tavoitteeksi, että kehyskauden lopuksi yhdenkään kotitalouden tuloista asumiskustannukset eivät vie yli kolmannesta.

- Uusien asuntojen rakentaminen ei yksinään ratkaise asumiskustannusten korkeutta. Nyt rakennettavat uudet asunnot ovat niin kalliita, että ne nostavat myös vanhojen asuntojen hintaa. Yksityiset sijoittajat ja erilaiset sijoitusrahastot ostavat kaikki edulliset asunnot. Näistä syistä vuokrataso jatkaa nousua, vaikka se on jo nykyisinkin korkea, kansanedustaja Ville Tavio (ps) huomauttaa

- Perussuomalaisten laatima asumisen halpuutusohjelma sisältää muun muassa vuokra-asuntojen rakentamisen lisäämisen, asunnottomuuden poistamisen, lämmityskustannusten alentamisen, kiinteistöveron kohtuullistamisen, sähkön siirtohinnan alentamisen, tonttikeinottelun ehkäisemisen, kaavoituksen nopeuttamisen ja työn johdosta tapahtuvan muuton tukemisen, kansanedustaja Sami Savio (ps) luettelee.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii, että hallitus ottaa mainitut keinot käyttöön vielä tämän vaalikauden aikana.

Lisätietoja:

Jani Mäkelä, 09 432 3109
Ville Tavio, 09 432 3177
Sami Savio, 09 432 3149

Avainsanat: asuminen, pienituloiset

Hallitus on unohtanut vähäosaiset kansalaiset

Torstai 14.12.2017 klo 10.34

Eduskunnassa jatkettiin eilen valtion ensi vuoden talousarvion käsittelyä. Kritisoin puheenvuorossani hallitusta vähäosaisten unohtamisesta:

Arvoisa puhemies! Suomen talous on kääntynyt monien vaikeiden vuosien jälkeen lopulta nousuun, ja olen samaa mieltä hallituspuolueiden edustajien kanssa siitä, että vaalikauden alkupuoliskon aikana toteutetut tuloveronalennukset ovat vaikuttaneet positiivisesti työllisyyden kehittymiseen. Nämä maltilliset tuloveronkevennykset ovat olleet hallituksen talouspolitiikan parasta antia, mutta valitettavasti hallituksen kansalaisille ensi vuodeksi tarjoamaa budjettikokonaisuutta ei voi järin suuresti kehua. Siihen sisältyy muutamia hyviä yksityiskohtia, mutta koska se leikkaa juurikin kaikkein vähäosaisimmilta ja pienituloisimmilta kansalaisilta, vaikka Suomen taloudessa näkyy lopulta valoa, niin kokonaisuus on meille perussuomalaisille pettymys.

Arvoisa puhemies! Hallitus on muun muassa päättänyt jäädyttää kansaneläkeindeksin, mikä vaikeuttaa merkittävästi monen pienituloisen eläkeläisen arjessa selviytymistä. Lisäksi hallitus lakkauttaa verotuksen lapsivähennyksen, joka on vielä tänä vuonna tuonut monelle perheelle 400 euroa lisää riihikuivaa rahaa kukkaroon. Lapsiperheiden verotus siis kiristyy ensi vuonna tämän hallituksen päätöksen myötä. Erityisen karu toimenpide on hallituksen suunnittelema työttömyysturvan niin sanottu aktiivimalli, joka rankaisee työttömiä heidän epäonnistumisestaan työnhaussa leikkaamalla työttömyysturvasta hieman alle 5 prosenttia. Edes perustuslakivaliokunnan huomioita tähän esitykseen sisältyvistä perustuslaillisista ongelmista ei ole otettu hallituspuolueiden riveissä vakavasti.

Arvoisa puhemies! Tällaisella rankaisupolitiikalla hallitus ajaa työttömät lopulta nöyryytettyinä toimeentuloluukulle. Kyllä täytyy löytyä parempia ja inhimillisempiä keinoja työllisyyden parantamiseksi.

Perussuomalaiset ovat esittäneet toimia, joilla pienimpien yritysten toimintaedellytykset kohenevat, niihin sisältyy muun muassa Viron yritysveromallin pilotointi lisähenkilökuntaa palkkaavissa pk-yrityksissä. Lisäksi työttömien edellytyksiä työllistyä tulee kohentaa paitsi tuloverotusta edelleen keventämällä myös neuvonnalla ja työllistymiseen tähtäävällä lisäkoulutuksella. Nyt käynnissä olevat alueelliset työllisyyskokeilut ovat osoittaneet, että henkilökohtainen kontakti työttömiin on erittäin tärkeä.

Työstä tulee tietenkin saada kunnollista palkkaa. Tästä huolimatta valtiovarainministeri Orpo totesi viime viikolla, että vähemmän koulutettujen työntekijöiden palkkojen tulee jatkossa voida joustaa alaspäin. Käytännössä ministeri Orpon lausunto viittaa siihen, että hallitus kaavailee toimia yleissitovuuden murtamiseksi. Sitä me perussuomalaiset emme voi missään tapauksessa hyväksyä.

Arvoisa puhemies! Jotain nykyhallituksen muuttuneesta arvopohjasta kertoo myös se, että vielä viime vuonna, kun perussuomalaiset olivat hallituspuolue, myönsi valtiovarainvaliokunta lisämäärärahan ruoka-apua tarjoaville järjestöille. Edustaja Laukkanen otti asian äsken täällä esille, ja olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä siitä, että tätä kymmeniätuhansia vähäosaisia kansalaisia auttavaa toimintaa ja sen tukemista olisi ehdottomasti pitänyt jatkaa tänäkin vuonna. Leipäjonot eivät tietenkään kuulu sivistysvaltioon, vaan yhteiskunnan tulisi pystyä tarjoamaan riittävän toimeentulon edellytykset kaikkein heikoimmassa asemassa oleville kansalaisilleen. Avustusjärjestöjen tekemä työ on kuitenkin erittäin kunnioitettavaa, ja yhteiskunnan tulee tukea niitä, ellei se pysty muutoin itse huolehtimaan vähäosaisistaan.

Arvoisa puhemies! Tämänvuotisessa budjetissa tai sitä koskevassa valtiovarainvaliokunnan mietinnössä ei valitettavasti ole jälkeäkään tällaisesta kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kansalaisten avustamisesta. Edustaja Laukkanen peräsi aivan oikein eduskuntakeskustelua inhimillisestä päätöksenteosta, ja olen täysin samalla kannalla hänen kanssaan. Kyllä jokaisen edustajan tulisi ajoittain katsoa peiliin ja miettiä, olemmeko tehneet täällä eduskunnassa oikeudenmukaisia päätöksiä, ja se koskee myös tätä budjettia. Pahoin kuitenkin pelkään, että monen hallituspuolueen edustajan voi olla vaikea saada unta silmään ensi yönä, jos he näitä päätöksiä rehellisesti mielessään uskaltavat pohtia, niin pahoin hallitus on epäonnistunut tehtävässään köyhimpien kansalaisten hyväksi toimimisessa.

Esitetyillä perusteilla kannatan edustaja Meren tekemää epäluottamuslause-ehdotusta."

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_137+2017+2+163+163.aspx

Avainsanat: eduskuntatyö, julkinen talous, pienituloiset

Hallitus vaarantaa toimillaan pienituloisten toimeentulon

Tiistai 5.12.2017 klo 14.51

Vaikka talous on lähtenyt nousuun, aikoo hallitus heikentää rajusti pienituloisimpien kansalaisten asemaa. Se aikoo muun muassa jäädyttää kansaneläkeindeksin ja sitä myöten leikata kaikkien pienituloisimpien etuuksia. Samalla hallitus korottaa asumisen kustannuksia lämmityspolttoaineiden verotusta kiristämällä. Perussuomalaiset eivät hyväksy hallituksen talouspolitiikkaa, jolla vaarannetaan vähävaraisten toimeentulo. Alla muutamia puheenvuorojani maanantain eduskuntakeskustelusta.

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_129+2017+9+7+7.aspx

 

”Arvoisa puhemies! Edellisessä kohdassa käsiteltiin todella pitkään asumiskustannuksia ja niiden nousua, ja tämä lakiesitys valitettavasti nostaisi niitä edelleen. Todennäköisesti nostaa, kun ilmeisesti hallituspuolueiden tuella menee läpi täällä eduskunnassa.

Mutta kuten edustajat Vähämäki ja Kankaanniemi toivat äsken keskustelussa hyvin esille, niin tämä lakiehdotus lämmitys-, työkone- ja voimalaitospolttoaineiden verojen korottamiseksi ei ole oikeastaan miltään osin perusteltavissa. Kannatan itsekin sen hylkäämistä. Tämä veronkorotus nostaisi tosiaan myös kaukolämmön hintaa, ja onkin varsin ongelmallista, että kun hallitus on moneen otteeseen täällä syksynkin aikana kehunut keventävänsä tuloverotusta, niin toisaalta se toisella kädellä koko ajan ottaa kansalaisilta pois kulutusverotuksen kiristämisen muodossa. Ja kun nämä veronkiristykset vieläpä kohdistuvat pitkälti elämisen kannalta välttämättömiin hyödykkeisiin, niin ne koskettavat kaikkein kovimmin juuri pienituloisimpia kansalaisia — näin olisi vaikuttanut myös muun muassa hallituksen esitys kiinteistöverojen alarajojen nostamisesta. Onneksi se lopulta ymmärsi opposition painostuksesta vetää esityksensä pois täältä eduskunnasta, ja sitä samaa suosittelen myös tämän esityksen osalta.

Arvoisa puhemies! Tänään on keskusteltu muun muassa köyhien lapsiperheiden asemasta, ja käsittelyyn on kohta tulossa muun muassa kansaneläkeindeksin jäädytystä koskeva hallituksen esitys. Tällaiset esitykset, jotka mainitsin, ja nyt tämä polttoaineiden verotusta koskeva esitys ovat sellaisia, joita ei nousukauden jo alettua soisi nähtävän täällä eduskunnassa kurjistamassa pienituloisimpien kansalaisten asiaa ja asemaa. Tämä suunniteltu veronkorotus heikentää myös elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä. Koko lakiesitys tähtää lisätulojen hankkimiseen valtiolle, mutta kun sen kaikki vaikutukset otetaan huomioon, on kokonaisvaikutus perin juurin [Puhemies koputtaa] negatiivinen.”

 

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_129+2017+14+2+2.aspx

 

”Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Juvosen tekemää hylkäysesitystä sekä hänen tekemäänsä lausumaehdotusta.

Kansaneläkeindeksin jäädyttäminen on erittäin rankka, kaikkein pienituloisimpien ihmisten elämään suuresti vaikuttava ja sitä suuresti vaikeuttava talouspoliittinen toimenpide. Sitä se on erityisesti nykytilanteessa, jossa talous on lopulta lähtenyt nousuun, ja varsinkin hyvätuloisten kansalaisten tilanne alkaa parantua merkittävästi.

Tässä esityksessä on kyse sellaisesta perustoimeentulon heikennyksestä, kun vieläpä otetaan huomioon hallituksen asumisen hintaan vaikuttavat veronkorotukset, joista tänäänkin on täällä pitkään keskusteltu, että tätä esitystä on kyllä todella vaikea ymmärtää. Pienituloisten asema on jo nyt niin tukala, että sen edelleen heikentäminen on varsin vastuutonta sosiaalipolitiikkaa. Mikäli lakiesitys kuitenkin hyväksytään hallituspuolueiden niukan enemmistön turvin eduskunnassa, niin hallituksen tulee jatkossa vähintäänkin turvata jokaisen kansalaisen perustoimeentulo, mihin me omassa lausumaehdotuksessamme viittaamme.”

 

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Puheenvuoro/Sivut/PUH_129+2017+14+7+7.aspx

”Arvoisa puhemies! Edustaja Juvonen toi äsken hyvin esille sen, että tämä esitys koskee kaikkein pahimmin juuri niitä ihmisiä, joilla ei ole suurta, näyttävää, kuuluvaa, rahakasta edunvalvontakoneistoa takanaan pitämässä heidän puoliaan. Yhteydenottoja toki tulee paljon niiltä yksittäisiltä ihmisiltä, jotka kärsivät viimeiseen asti talousvaikeuksistaan ennen kuin ottavat yhteyttä edes meihin kansanedustajiin, saati sitten lähtevät toimeentuloluukulle, joka heidän viimesijainen turvansa sitten tietenkin on. Leipäjonoissa näitä ihmisiä jonkin verran nähdään, mutta monet pyrkivät tulemaan toimeen tällä pienellä eläkkeellään, jota tämä jäädytys siis valitettavasti nyt koskee. 

Täytyy tosiaan muistaa, että on niin sanottuja vanhan liiton miehiä ja naisia, jotka ovat pitkään olleet työelämässä ja ovat tottuneet siihen, että omalla työllä tullaan toimeen, ei haeta apua muualta. Heille tämä on kaikkein vaikeinta. Näitä indeksejä tosiaan jäädytetään, jos on pieni työeläke, ja siihen saa hieman kansaneläkettä vielä niin sanotusti voina leivän päälle — heitäkin tämä koskee. Nämä työeläkkeiden indeksimuutokset, joita eduskunta on tehnyt 90-luvulla, toki ovat pienentäneet heidän työeläkkeitään, ja tämä eläkeläisköyhyys on jo tosiasia. Vaikka tilanne olisi ollut aikanaan eläkkeelle siirryttäessä se, että palkka olisi ollut silloin varsin hyvä ja töissäkin olisi oltu vuosikymmeniä, niin voi hyvin käydä, että nyt, kun on parisenkymmentä vuotta oltu eläkkeellä, tilanne on muuttunut olennaisesti huonommaksi. Kyllä eduskunnan ehdottomasti tulisi pitää huolta siitä, että juurikin näitä maan hiljaisimpia kuunneltaisiin ja heidän asemansa otettaisiin paljon vakavammin huomioon kuin nyt hallitus näyttää tekevän.

Tässä esityksessä on kyse sellaisesta perustoimeentulon heikennyksestä, kun vieläpä otetaan huomioon hallituksen asumisen hintaan vaikuttavat veronkorotukset, joista tänäänkin on täällä pitkään keskusteltu, että tätä esitystä on kyllä todella vaikea ymmärtää. Pienituloisten asema on jo nyt niin tukala, että sen edelleen heikentäminen on varsin vastuutonta sosiaalipolitiikkaa. Mikäli lakiesitys kuitenkin hyväksytään hallituspuolueiden niukan enemmistön turvin eduskunnassa, niin hallituksen tulee jatkossa vähintäänkin turvata jokaisen kansalaisen perustoimeentulo, mihin me omassa lausumaehdotuksessamme viittaamme."

 

Avainsanat: eduskuntatyö, julkinen talous, pienituloiset, asuminen