Perussuomalaiset eivät hyväksy sopeutumisrahan korottamista

Sunnuntai 20.5.2018 klo 21.59

Kansanedustajien varsin anteliaiden sopeutumiseläkkeiden lakkauttamisesta käydyt neuvottelut päättyivät vesitettyyn kompromissiin, jonka eduskuntaryhmät perussuomalaisia lukuun ottamatta hyväksyivät. Sopeutumiseläkkeistä luovutaan lopulta, joskin vasta pitkähkön siirtymäkauden jälkeen.

Tehtyyn päätökseen kuitenkin koplattiin 260 euron tasokorotus eduskunnasta yhden kauden jälkeen pudonneiden kansanedustajien määräaikaiseen sopeutumisrahaan. Myös sopeutumisrahan saamisen ehtoja väljennetään.

Jos kansanedustajat olisi siirretty normaalin työttömyysturvan piiriin, olisivat eduskunnasta pudonneet kansanedustajat olleet heti työmarkkinoiden käytettävissä ja päässeet nauttimaan aktiivimallin tarjoamista kannusteista. Näin ei jostain syystä haluttu toimia.

Eduskuntaryhmien enemmistö päätti samassa yhteydessä mahdollistaa harkinnanvaraisen lisäeläkkeen myöntämisen ministerinä yli 15 vuotta sitten toimineille henkilöille. Perussuomalaiset vastustavat tällaista "dinosauruseläkettä", jonka myöntäjänä toimii kansanedustajista koostuva eduskunnan kansliatoimikunta. Lisäeläkehakemusten hylkääminen toverituomioistuimessa on sangen epätodennäköistä.

Perussuomalaiset ovat jo pitkään vaatineet hyvin epäoikeudenmukaisen sopeutumiseläkejärjestelmän lakkauttamista ja tehneet sitä koskevan lakialoitteen. Emme kuitenkaan voineet hyväksyä muiden puolueiden kokoon kyhäämää puolivillaista neuvottelutulosta, johon sisältyy korotusten myötä erittäin ikävä sivumaku. Sopeutumiseläkkeistä olisi ehdottomasti pitänyt malttaa luopua kansanedustajien muita etuuksia samalla parantamatta.

Avainsanat: sopeutumiseläke, sopeutumisraha

Kansanedustajien sopeutumiseläkkeet on lakkautettava

Torstai 15.3.2018 klo 20.35

Eduskunnassa käytiin tänään (15.3.) keskustelua kansanedustajien sopeutumiseläkkeistä. Perussuomalaiset tiedustelivat jo iltapäivän kyselytunnilla hallituksen kantaa erittäin epäoikeudenmukaiseen sopeutumiseläkejärjestelmään, jonka kanssa tavallisen kansalaisen työttömyysturva ei ole millään muotoa yhdenvertainen. Emme kuitenkaan saaneet pääministeri Sipilältä selvää vastausta hänelle esittämäämme kysymykseen. Sitä vastoin Sipilä sysäsi asian eduskunnalle päätettäväksi.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä seisoo yhtenäisenä joukkona sopeutumiseläkkeiden lakkauttamista vaativassa rintamassa kansalaisten selvän enemmistön tavoin. Osoituksena kannastamme on muun muassa perussuomalaisten kansanedustajien jo vuonna 2016 laatima lakialoite, jossa esitimme sopeutumiseläkejärjestelmän lakkauttamista. Valitettavasti aloitteemme ei ole saanut riittävää tukea muilta eduskuntapuolueilta. Samaa lopputulosta vaativa kansalaisaloite on kuitenkin kerännyt nyt vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja päätyi tänään eduskunnan käsiteltäväksi. Eduskunnan onkin pakko muodostaa asiaan piakkoin virallinen kanta.

Täysin kohtuuton sopeutumiseläkejärjestelmä tarjoaa ennen 2011 eduskuntaan valituille ja siellä vähintään seitsemän vuotta istuneille kansanedustajille mahdollisuuden nauttia sopeutumiseläkkeestä aina eläkeikään asti, vieläpä siten etteivät esimerkiksi yritystoiminnasta saatavat pääomatulot vaikuta lainkaan sopeutumiseläkkeen maksamiseen tai sen suuruuteen. Viimeksi mainittu porsaanreikä on tuskin ollut lainsäätäjien alkuperäinen tarkoitus, mutta julkisuudessa viime aikoina olleiden tietojen perusteella sitäkin on hyödynnetty ahkerasti. Muutoinkin sopeutumiseläke mahdollistaa siihen oikeutetuille edustajille lokoisat oltavat eduskunnasta putoamisen jälkeen ilman minkäänlaista oman aktiivisuuden vaatimusta.

Eduskunnan on näytettävä esimerkkiä kansalaisille, ja tämä korostuu erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina. Sopeutumiseläkkeet ovat sekä suuruutensa että kestonsa osalta ja yleisen moraalin näkökulmasta täysin kestämättömällä pohjalla, ja niitä koskevat vinoutumat ovat korostuneet entisestään hallituksen ”kannustettua” työttömiä työttömyysturvaa leikkaamalla. Tilanteeseen on tultava pikaisesti muutos. Kansanedustajien tulisi olla samankaltaisen työttömyysturvan piirissä kuin muidenkin kansalaisten. Odotankin Perussuomalaisten lisäksi muistakin puolueista löytyvän selkärankaa tämän monia kansanedustajia koskevan täysin ylimitoitetun etuuden poistamiseksi. Tämä päätös todennäköisesti myös kohentaisi eduskunnan uskottavuutta kansalaisten silmissä, eikä varmasti ainakaan liian aikaisin.

Avainsanat: eduskuntatyö, sopeutumiseläke, moraali