Saatavuusharkinnasta ja yleissitovuudesta luopuminen olisi tuhoisa yhdistelmä

Keskiviikko 20.6.2018 klo 21:39

Kirjoitukseni ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan välttämättömyydestä julkaistiin tänään (20.6.) Ylöjärven Uutisissa:

Saatavuusharkinnasta ja yleissitovuudesta luopuminen olisi tuhoisa yhdistelmä

Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan lopettamiseen tähtäävän lakialoitteen tehnyt kansanedustaja Anna Kontula (vas.) arvosteli (YU 13.6.) kaupunginvaltuutettu Henrik Pajusen (ps.) näkemystä, jonka mukaan lakialoite johtaisi toteutuessaan halpatyömarkkinoihin. Kontulan mukaan saatavuusharkintaan liittyvä alasidonnainen työlupa tekee väärinkäytöstapauksissa työsuhteen lopettamisesta tai vaihtamisesta ulkomaiselle työntekijälle vaikeaa.

Kontulan havaitsemasta työehtojen polkemisen aiheuttamasta kilpailuvääristymästä kärsivät työntekijöiden lisäksi rehelliset työnantajat. Saatavuusharkinnan poistamisen ja työehtojen noudattamisen kehnon valvonnan myötä tilanne kuitenkin pahenisi entisestään. Saatavuusharkinnan purkamista paljon järkevämpi ratkaisu on työehtojen tarkka valvonta yrityksissä, joissa ulkomaisen työvoiman osuus on suuri.

Vedotessaan Ruotsin esimerkkiin Kontula unohtaa mainita, että kyseessä on ainoa saatavuusharkinnasta luopunut EU-maa. Siellä ulkomaista työvoimaa on virrannut pääosin korkeasta työttömyydestä jo ennestään kärsineille aloille. Lisäksi suuri osa tulijoista on hakenut turvapaikkaa Ruotsista. Suomikaan tuskin välttyisi tältä epätoivottavalta kehityskululta.

Kontulan aloite on saanut tukea erityisesti molempien hallituspuolueiden riveistä. Varsinkin kokoomuksen pitkän tähtäimen suunnitelmiin kuuluu myös työehtosopimusten yleissitovuuden murtaminen. Sitä Kontulakaan tuskin tavoittelee, vaikka tukee osaa kokoomuksen aikeista ilmeisen tahtomattaan.

Porvaripuolueiden hurratessa Kontulan lakialoitteelle on ammattiyhdistysliikkeen riveistä kuulunut huomattavasti kriittisempää palautetta. Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas on tyrmännyt aloitteen kovaäänisesti ja arvioi valtavan rakentajien työläisarmeijan vyöryvän Suomeen sen toteutuessa. Suokkaan mukaan jo reilun parinkymmenen tuhannen työntekijän saapuminen kehitysmaista syrjäyttäisi suomalaiset rakennustyömailta käytännössä kokonaan. Samankaltainen synkkä tulevaisuus olisi mitä todennäköisemmin edessä monilla muillakin aloilla.

Saatavuusharkinnan ja yleissitovuuden romuttamisen seurauksena kymmenet tuhannet työsopimus- ja työehtosopimuslainsäädäntöämme tuntemattomat, pahimmillaan jopa luku- ja kirjoitustaidottomat henkilöt ryhtyisivät kilpailemaan työpaikoista suomalaisten työntekijöiden ja työttömien kanssa. Palkan lisäksi muutkin työehdot joustaisivat vain alaspäin.

Tilanne muodostuisi veronmaksajienkin kannalta hyvin ongelmalliseksi. Matalapalkkaiset ulkomaiset työntekijät perheineen joutuisivat turvautumaan sosiaalietuuksiin syrjäyttäessään samalla suomalaisia työmarkkinoiden ulkopuolelle. Perussuomalaiset eivät hyväksy suomalaisten työntekijöiden aseman ja työehtojen heikentämistä. Puolustamme heitä myös saatavuusharkinnan suomin keinoin kohtaamastamme ankarasta vastarinnasta huolimatta.

Sami Savio
DI, KTM, kansanedustaja (ps.)

Avainsanat: saatavuusharkinta, yleissitovuus